Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 16.10.2017/Pykälä 167

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 718/05.11.00/2015

§ 167

Valtuutettu Ari Leinosen ym. valtuutettujen aloite koskien kaupungin aktiivisempaa otetta kotouttamiseen

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginvaltuusto 7.9.2015 81 §

 

                                                          ”Valtuutettu Ari Leinonen jätti valtuustolle seuraavan aloitteen:

 

”Maahanmuutto, pakolaiset, kotouttaminen ovat olleet viime aikoina erityisen paljon esillä keskusteluissa, joita käydään Suomessa ja siinä samalla Raisiossa. Väistämätön tosiasia on se, että täällä lounaisessa kolkassa Suomea Raisioon tulee Turun jälkeen eniten maahanmuuttajia ja pakolaisia. Pieni osa tullijoista on ELY-keskuksen kanssa tehdyn sopimuksen perusteella saapuvia ja loput otollisten olosuhteiden vuoksi. Raisioon muuttavien muunmaalaisten kotouttamiseen tarvitaan uusia näkemyksiä ja aloitteellisuutta, valtion päätöksiä odotellessa kallis aika valuu hukkaan.

 

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Raision kaupunki ottaa aktiivisemman otteen kotouttamiseen. Raision kaupungin tulisi yhdessä esim. Raision Seudun Koulutuskuntayhtymän kanssa järjestää työvoimapoliittista koulutusta. Koulutusta voisi toteuttaa projektirahoituksella. Koulutus tulisi suuntautua esim. Turun telakan tarpeisiin. Tämä voisi mahdollistaa sen, että muualta tulevien työntekijöiden määrä vähenisi ja verotulot jäisivät Suomeen. Asianmukainen koulutus ja sen mukana tuleva työpaikka helpottaa olennaisesti sopeutumista suomalaiseen elämänmenoon.

 

Raisiossa, 7.9.2015

 

Ari Leinonen                                Pipsa Allén

Heikki Arikka                                Helena Sukari

Jari Salonen                                  Risto Nikkonen

Jonni Moislahti                            Riikka Visa

Elisa Vuorinen                             Heikki Laine

Karoliina Harju                             Eeva Savola

Janette Broberg”

 

 

Päätös                                            Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.”

 

 

 

 

Kaupunginhallitus 14.9.2015 § 244

 

”– – Kaupunginhallitus lähettää valtuutettu Ari Leinosen aloitteen koskien kaupungin aktiivisempaa otetta kotouttamiseen konsernihallinnon valmisteltavaksi – –”

 

 

Kaupunginhallitus 9.10.2017 § 331

 

                                                          ”Kaupunginjohtaja Ari Korhonen 5.10.2017:

 

Ari Leinosen ja 12 muun valtuutetun tekemän aloitteen pohjalta kaupunki kävi neuvotteluja työvoimaviranomaisten ja Rasekon kanssa yhteistyössä toteutettavasta työllistämisprojektista, jossa kohderyhmänä olisivat olleet maahanmuuttajat ja johon olisi haettu myös valtionavustusta. Tämän projektin edellytykset eivät kuitenkaan toteutuneet siten, että se olisi lähtenyt käyntiin suunnitellusti. Raisio tekee edelleen aktiivisesti yhteistyötä Rasekon kanssa, mutta aloitteessa kuvatun kaltaista yhteistyöprojektia ei ole toistaiseksi ole ollut mahdollisuutta synnyttää.

 

Tällä hetkellä kaupungin työllistämistoiminta on keskitetty sosiaali- ja terveyspalvelukeskukseen, johon on myös resursoitu uusina työntekijöinä työllisyyskoordinaattori sekä urasuunnittelija. Työllisyystoiminnan keskittämisen yhtenä tavoitteena on muun muassa uusien työllistymisväylien luonti ulkoisille markkinoille. Yhtenä mahdollisuutena edelleen on Leinosen ym. aloitteessa esitetty ajatus. Työtilanne Turun seudulla on parantunut ja joillakin toimialoilla alkaa esiintyä jopa työvoimapulaa. Tarve nopean koulutuksen kautta pätevöityville osaajille on edelleen olemassa.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää

 

-        merkitä aloitteeseen annetun vastauksen tiedokseen ja

-        saattaa sen valtuuston tietoon ja esittää valtuustolle, että se toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee aloitteeseen annetun vastauksen tiedokseen ja toteaa valtuustoaloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallituksen tekemä ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa