Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 16.10.2017/Pykälä 166

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Jäähallin osakassopimus

 

Asianro 698/00.04.02/2017

§ 166

Kiinteistö Oy Kerttulan jäähallin osakassopimuksen muutos

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 9.10.2017 § 330

 

”Kaupunginlakimies Outi Reinikainen:

 

Kaupunginhallitus on päättänyt 26.6.2017 § 263 käynnistää neuvottelut Kiinteistö Oy Kerttulan Jäähallin osakkaiden kanssa osakassopimuksen muuttamiseksi. Päätöksen mukaan kaupungin konserniohjauksen vahvistamiseksi osakassopimusta tulisi muuttaa siten, että yhtiön hallitus kasvatetaan seitsemän jäseniseksi ja kaupungilla on hallituksessa neljä jäsentä ja jääurheiluseuroilla kolme. Samassa yhteydessä osakassopimukseen voidaan tehdä myös muita tarvittavia tarkistuksia.

 

Kaupunginjohtaja ja kaupunginlakimies ovat käyneet osakassopimuksen muiden osapuolien, Raision Nuorisokiekko ry:n (RNK) ja Skating Team Raision (STR) edustajien kanssa neuvottelun 20.9.2017. Neuvottelussa päädyttiin lopputulokseen, jonka mukaan osakassopimusta muutetaan siten, että yhtiöön tulee seitsemän jäseninen hallitus, jossa kaupungilla on neljä jäsentä, RNK:lla kaksi jäsentä ja STR:llä yksi jäsen. Lisäksi neuvottelussa todettiin yksimielisesti, että osakassopimuksen kirjaus osa-aikaisesta toimitusjohtajasta on syytä poistaa. Tällöin yhtiön hallituksella on päätösvalta tarvittaessa valita joko kokoaikainen tai osa-aikainen toimitusjohtaja osakeyhtiölain mukaisesti.

 

Näin ollen osakassopimuksen kohta ”Yhtiön hallinto” muutetaan kuulumaan seuraavasti:

 

”Yhtiön toimintaa johtaa hallitus, johon kuuluu 7 varsinaista jäsentä. Kaupunki nimeää hallitukseen 4 varsinaista jäsentä, RNK 2 varsinaista jäsentä ja STR 1 varsinaisen jäsenen. Kaupunki nimeää hallituksen puheenjohtajan.

 

Lisäksi kukin osakas nimeää yhden varajäsenen. Osapuolen nimeämä varajäsen toimii ainoastaan ao. osakasta edustavan varsinaisen jäsenen varajäsenenä.

 

Kaupungin edustajaksi Yhtiön hallitukseen ei voida valita Jääurheiluseuran hallituksen, johtokunnan tai vastaavan jäsentä.

 

Riippumatta osakkaan kulloinkin hallitsemasta osakkeiden lukumäärästä, kaikilla osakkailla on oikeus osakeyhtiölain tarkoittamaan 1/10:n vähemmistösuojaan.”

 

Vastaavat muutokset tulee tehdä myös Kiinteistö Oy Kerttulan Jäähallin yhtiöjärjestykseen, jonka muuttamisesta päättää yhtiökokous.

 

Liitteenä osakassopimus, johon ehdotetut muutokset on merkitty punaisella.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevan Kiinteistö Oy Kerttulan Jäähallin osakassopimuksen.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”

 

 

Liitteet

9

Jäähallin osakassopimus

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

ehdottaa valtuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevan Kiinteistö Oy Kerttulan Jäähallin osakassopimuksen.

 

 

Päätös                                           

Kaupunginhallituksen tekemä ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa