Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 05.06.2017/Pykälä 86

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 578/00.00.01/2017

§ 86

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan jäsenten vaali

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 29.5.2017 § 153

 

                                                          ”Hallintosäännön mukaan sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnassa on 14 jäsentä ja heillä henkilökohtaiset varajäsenet. Raision kaupunginvaltuusto valitsee sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakuntaan 11 jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä toimikauttaan vastaavaksi ajaksi ja nimeää jäsenistä yhden puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi. Ruskon kunnanvaltuusto valitsee lautakuntaan kolme jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että

 

1                           sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan jäseniksi ja heidän henkilökohtaisiksi varajäsenikseen toimikaudeksi valitaan:

 

jäseneksi         

  varajäseneksi

jäseneksi         

  varajäseneksi                           

jäseneksi         

  varajäseneksi

jäseneksi         

  varajäseneksi                           

jäseneksi         

  varajäseneksi

jäseneksi         

  varajäseneksi                           

jäseneksi         

  varajäseneksi

jäseneksi         

  varajäseneksi                           

jäseneksi         

  varajäseneksi

jäseneksi         

  varajäseneksi                           

jäseneksi         

  varajäseneksi

 

sekä toteaa, että Ruskon kunnanvaltuusto valitsee lautakuntaan kolme jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet,

 

2                           valtuusto valitsee sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

ehdottaa valtuustolle, että

 

1                           sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan jäseniksi ja heidän henkilökohtaisiksi varajäsenikseen toimikaudeksi valitaan:

 

jäseneksi         

  varajäseneksi

jäseneksi         

  varajäseneksi                           

jäseneksi         

  varajäseneksi

jäseneksi         

  varajäseneksi                           

jäseneksi         

  varajäseneksi

jäseneksi         

  varajäseneksi                           

jäseneksi         

  varajäseneksi

jäseneksi         

  varajäseneksi                           

jäseneksi         

  varajäseneksi

jäseneksi         

  varajäseneksi                           

jäseneksi         

  varajäseneksi

 

sekä toteaa, että Ruskon kunnanvaltuusto valitsee lautakuntaan kolme jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet,

 

2                           valtuusto valitsee sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

 

Päätös                                           

1 Valtuusto päätti yksimielisesti valita sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan jäseniksi ja heidän henkilökohtaisiksi varajäseniksi toimikaudeksi seuraavat henkilöt:

 

jäseneksi Niina Äikäs

  varajäseneksi Sari Packalén

jäseneksi Maria Virko

  varajäseneksi Venla Hurskanen

jäseneksi Timo Suro

  varajäseneksi Janne Mäki-Imppula

jäseneksi Heikki Laine

  varajäseneksi Minna Antila

jäseneksi Niina Puoskari

  varajäseneksi Minna Urpo

jäseneksi Tero Reunanen

  varajäseneksi Karipekka Hyytiä

jäseneksi Leena Rihko

  varajäseneksi Anne Sinilaakso

jäseneksi Seppo Kalliotie

  varajäseneksi Torbjörn Edvardsen

jäseneksi Jenny Jalo

  varajäseneksi Tuula Suomi

jäseneksi Katja Koivusalo

  varajäseneksi Satu Råberg

jäseneksi Jukka Tapani Rantala

  varajäseneksi Mikko Kaamanen

 

Lisäksi Ruskon kunnanvaltuusto valitsee lautakuntaan kolme jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet.

 

2 Valtuusto päätti yksimielisesti valita sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan puheenjohtajaksi Heikki Laineen ja varapuheenjohtajaksi Niina Äikäksen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa