Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 05.06.2017/Pykälä 85

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 578/00.00.01/2017

§ 85

Keskusvaalilautakunnan jäsenten vaali

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 29.5.2017 § 152

 

                                                          ”Vaalilain 13 §:n ja hallintosäännön mukaan valtuuston on asetettava kunnan keskusvaalilautakunta, johon kuuluu viisi jäsentä ja tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 

Hallintosäännön mukaan jäsenet, joista valtuuston on määrättävä yksi puheenjohtajaksi ja yksi varapuheenjohtajaksi sekä varajäsenet, on valittava valtuuston toimikaudeksi vaalikelpoisista kunnan jäsenistä siten, että he mahdollisuuksien mukaan edustavat kunnassa edellisissä kuntavaaleissa esiintyneitä äänestäjäryhmiä.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että

 

1                           keskusvaalilautakunnan jäseniksi ja varajäseniksi valtuuston toimikaudeksi valitaan:

 

jäseneksi         

jäseneksi

jäseneksi

jäseneksi

jäseneksi

 

1. varajäseneksi                         

2. varajäseneksi                         

3. varajäseneksi                         

4. varajäseneksi                         

5. varajäseneksi                         

 

2                           valtuusto valitsee keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

ehdottaa valtuustolle, että

 

1                           keskusvaalilautakunnan jäseniksi ja varajäseniksi valtuuston toimikaudeksi valitaan:

 

jäseneksi         

jäseneksi

jäseneksi

jäseneksi

jäseneksi

 

1. varajäseneksi                         

2. varajäseneksi                         

3. varajäseneksi                         

4. varajäseneksi                         

5. varajäseneksi                         

 

2                           valtuusto valitsee keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

 

 

Päätös                                           

1 Valtuusto päätti yksimielisesti valita keskusvaalilautakunnan jäseniksi ja varajäseniksi valtuuston toimikaudeksi seuraavat henkilöt:

 

jäseneksi Tuula Muukkonen

jäseneksi Risto Nikkonen

jäseneksi Satu Toimio

jäseneksi Kristiina Engström

jäseneksi Jari Virtanen

 

varajäseneksi Antti Kannisto

varajäseneksi Nina Jefimoff

varajäseneksi Esa Salminen

varajäseneksi Selma Muric

varajäseneksi Satu Råberg

 

2. Valtuusto valitsi yksimielisesti keskusvaalilautakunnan puheenjohtajaksi Risto Nikkosen ja varapuheenjohtajaksi Tuula Muukkosen.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa