Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 14.10.2019 klo 18:00 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Pöytäkirja PDF-muodossa
102   Kokouksen laillisuuden toteaminen
103   Kahden pöytäkirjantarkastajan valitseminen
104   Esityslistan hyväksyminen
105 Raision kaupungin 3. kaupunginosan (Kerttula) korttelin 332 tontteja 8, 11 ja 12 sekä puistoalueen osaa koskevan asemakaavan muutoksen ja siihen liittyvän tonttijaon hyväksyminen
106   Tuija Nummelan eronpyyntö teknisen lautakunnan varajäsenyydestä
107   Kaisaleena Liljan luottamustoimet Raision kaupungissa
108   Valtuutettu Eija Erasvuon ym. valtuutettujen aloite koskien varhaiskasvatuksen henkilöstön nimikkeiden muuttamista vastaamaan nykyistä lainsäädäntöä
109   Valtuutettu Emma Lindqvistin ym. valtuutettujen aloite koskien vastentahtoisten nollatuntisopimusten kieltämistä Raision kuntakonsernissa ja tilaajavastuun korostamista kaupungin kilpailutuksissa
110   Lainanottovaltuuden lisääminen
111   Kiinteistön 680-410-5-82 Alatontti kauppakirjan hyväksyminen
112   Kiinteistön 680-410-1-71 Puistola kauppakirjan hyväksyminen
113   Kiinteistön 680-410-1-79 Aggela kauppakirjan hyväksyminen
114 Kiinteistöjen 680-410-1-110 Kaivola ja 680-2-204-1 kauppakirjan hyväksyminen
115   Valtuutettu Pekka Heikkilän ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalaisimien vaihtoa energiaa säästäviksi valoiksi
116   Valtuutettu Tapio Soiniityn ym. valtuutettujen aloite koskien burkini uima-asun käyttökieltoa Raision uimahalliin

Pykälä   Muutoksenhakuohjeet  
102-116   Muutoksenhakuohje

Saapuvilla olleet jäsenet
Janne Laulumaa, puheenjohtaja
Jari Salonen, 1. varapuheenjohtaja
Emma Lindqvist Juha Jormanainen
Jarmo Rosama, 3. varapuheenjohtaja
Janette Broberg
Sirpa Ek
Eija Erasvuo
Erkki Haavisto
Pekka Heikkilä
Mikko Kangasoja
Anneli Kivijärvi
Mika Koivisto
Katja Koivusalo
Kimmo Kosonen Sari Packalén
Heikki Laine
Hannele Lehto-Laurila, saapui klo 18.05 § 105 aikana
Aarre Lehtonen
Ari Leinonen Niina Puoskari
Aki-Petteri Löfgren
Markus Maunula
Jonni Moislahti
Merja Niemi
Eija Nurmi
Pekka Närhinen
Annika Ollila
Vesa Parantainen
Tanja Parkko
Jari Pulkkinen
Jukka Rantala
Jukka A. Rantala
Saila Rintee Satu Hakanurmi
Anita Ruusuranta
Eeva Savola Tuija Hyytiä
Harri Seikola
Tapio Soiniitty
Raimo Sulonen
Sari Suominen
Niko Toivonen
Helena Viljanen Hans Våg
Maria Virko
Elisa Vuorinen
Jyrki Yrttiaho
Niina Äikäs

Muut saapuvilla olleet
Veijo Mikola
kaupunginhallituksen edustaja
Kristiina Engström
kaupunginhallituksen edustaja
Ari Korhonen, Konsernihallinto
kaupunginjohtaja
Sanna Häkli, Konsernihallinto
talousjohtaja
Antti Korte, Tekninen kesku
tekninen johtaja
Juha Sandberg, Sosiaali- ja terveyskeskus
sosiaali- ja terveysjohtaja
Juha-Pekka Lehmus, Sivistyskeskus
sivistysjohtaja
Anri Niskala, Konsernihallinto
vs. viestintäpäällikkö
Ilari Nummila, Tietohallintopalvelut
järjestelmäasiantuntija
Sanna Tammilehto, Konsernihallinto
pöytäkirjanpitäjä