Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 04.09.2017 klo 18:00 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Pöytäkirja PDF-muodossa
130   Kokouksen laillisuuden toteaminen
131   Kahden pöytäkirjantarkastajan valitseminen
132   Esityslistan hyväksyminen
133   Lisämäärärahaesitykset sivistyskeskuksen hankkeisiin
134   Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien yksinäisten lasten ja nuorten kartoittamista ja toimenpiteiden toteuttamista yksinäisyyden poistamiseksi
135   Valtuutettu Juha Hellsténin ym. valtuutettujen aloite koskien päivystyksen laajentamista Raision terveysasemalla
136   Valtuutettu Pekka Närhisen ym. valtuutettujen aloite koskien palveluiden jatkuvuuden turvaamista sote-uudistuksen siirtymävaiheessa
137   Annika Aaltosen ja muiden valtuutettujen kirjallinen kysymys kaupunginhallitukselle nuorisovaltuustosta
138   Susanna Sun-Olkkosen eroanomus sivistyslautakunnan varajäsenyydestä
139   Raino Aitamaan eroanomus kunnallisista luottamustoimista
140   Aarre Lehtosen eroanomus Raision Palvelutalosäätiön hallintoneuvoston jäsenyydestä
141   Varsinais-Suomen liiton edustajainkokousedustajan varajäsenen valinta
142 Henkilöstösäästöön liittyvä talousarviomuutos
143 Tilausten toteutuminen 30.6.2017
144   Raision vanhan kauppaoppilaitoksen ulkopuolinen perusparannus / kokonaiskustannusarvion korottaminen ja lisämäärärahaesitys
145 Kortteleiden 3099 ja 3100 hinnoittelu (Kisakylä)
146 Tontin 680-3-3059-3 hinnoittelu (Hulvela)
147   Kiinteistöjen 680-410-5-86 Joukola, 680-410-5-87 Joukola I ja 680-410-5-89 Kalliolaakso kauppakirjan hyväksyminen
148   Valtuutettu Emma Lindqvistin ym. valtuutettujen aloite koskien maksuttoman ehkäisyn tarjoamista alle 25-vuotiaille raisiolaisille
149   Valtuutettu Anneli Kivijärven ym. valtuutettujen aloite koskien maksutonta raskauden ehkäisyä raisiolaisille
150   Valtuutettu Sari Suomisen ym. valtuutettujen aloite koskien yhden hengen liikkuvan päivystysyksikön perustamista

Pykälä   Muutoksenhakuohjeet  
130-150   Muutoksenhakuohje

Saapuvilla olleet jäsenet
Janne Laulumaa, puheenjohtaja
Jari Salonen, 1. varapuheenjohtaja
Emma Lindqvist, 2. varapuheenjohtaja
Jarmo Rosama, 3. varapuheenjohtaja
Annika K. Aaltonen
Pipsa Allén Jukka A. Rantala
Janette Broberg
Sirpa Ek Sari Packalén
Eija Erasvuo
Erkki Haavisto
Pekka Heikkilä
Mikko Kangasoja
Anneli Kivijärvi
Mika Koivisto
Katja Koivusalo
Kimmo Kosonen
Heikki Laine
Hannele Lehto-Laurila
Aarre Lehtonen
Ari Leinonen, poistui klo 18.36 § 144 jälkeen, tilalle Niina Puoskari
Aki-Petteri Löfgren
Markus Maunula
Jonni Moislahti
Merja Niemi
Eija Nurmi
Pekka Närhinen
Vesa Parantainen
Tanja Parkko
Jari Pulkkinen
Jukka Rantala
Saila Rintee Satu Hakanurmi
Anita Ruusuranta
Tuuli Salospohja Elisa Vuorinen
Eeva Savola
Harri Seikola
Tapio Soiniitty
Raimo Sulonen
Sari Suominen
Niko Toivonen
Helena Viljanen
Maria Virko
Jyrki Yrttiaho
Nina Äikäs

Muut saapuvilla olleet
Juha Jormanainen
kaupunginhallituksen edustaja
Veijo Mikola
kaupunginhallituksen edustaja
Kalle Myllymäki
kaupunginhallituksen edustaja
Ari Korhonen, Konsernihallinto
kaupunginjohtaja
Anna-Kristiina Järvi, Konsernihallinto
talousjohtaja
Antti Korte, Tekninen keskus
tekninen johtaja
Juha Sandberg, Sosiaali- ja terveyskeskus
sosiaali- ja terveysjohtaja
Leena Laakso, Sivistyspalvelut
vs. sivistysjohtaja
Minna Heikkilä, Konsernihallinto
viestintäpäällikkö
Jarmo Niitynperä, Konsernihallinto
pöytäkirjanpitäjä