RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 09.06.2020/Pykälä 62
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tekninen lautakunta |
§ 48 |
19.5.2020 |
|
Asianro 552/02.05.00/2020 |
§ 62
Venesataman laskuluiskien käyttömaksun määrääminen
Päätöshistoria
Tekninen lautakunta 19.5.2020 48 §
”Kaupungininsinööri Mikko Kunttu 13.5.2020:
Hahdenniemen venesataman laskuluiskia käytetään arviolta 3000–4000 kertaa vuodessa. Noin puolet laskuluiskien käyttäjistä eivät ole varanneet laituripaikkaa eivätkä näin ollen ole venesataman asiakkaita. Venesataman nykyiset asiakkaat periaatteessa maksavat laskuluiskien kunnossapidon. Laskuluiskien kunnossapidon kustannusten tulisi jakautua koko käyttäjäkunnalle. Luiskien runsas käyttö lisää myös kunnossapidon tarvetta.
Laskuluiskiin on tarkoitus asentaa portit, jonka jälkeen laskuluiskien käyttö muuttuu maksulliseksi. Porttien avaus tapahtuu soittamalla numeroon, jolloin portti aukeaa. Maksut tuloutetaan kaupungille ohjelmiston toimittajan kautta. Porttien hankintakustannukset ovat 15 000 – 20 000 €. Porttien hankintakustannukset katetaan käyttömaksuilla ensimmäisen vuoden aikana.
Käyttömaksuja esitetään seuraavasti:
- Suuremmille veneille tarkoitettu laskuluiska 10,00 € / käyttökerta (sis. alv).
- Pienemmille veneille tarkoitettu laskuluiska 5,00 € / käyttökerta (sis. alv).
Päätösehdotus Tekninen johtaja Antti Korte
Tekninen lautakunta vahvistaa käyttömaksuiksi pienveneiden laskuluiskan osalta 5,00 € / käyttökerta (sis.alv.) sekä suurempien veneiden laskuluiskan osalta 10,00 € / käyttökerta (sis. alv.).
Päätös Keskustelun kuluessa Tuija Hyytiä ehdotti Sari Suomisen kannattamana asian palauttamista uudelleenvalmisteltavaksi.
Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleenvalmisteltavaksi.
Kaupungininsinööri Mikko Kunttu ja tietohallintopäällikkö Juha-Pekka Saarinen poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen klo 18.10.”
Kaupungininsinööri Mikko Kuntun jatkovalmistelu 2.6.2020:
Laskuluiskiin on tarkoitus asentaa portit, jonka jälkeen laskuluiskien käyttö muuttuu maksulliseksi. Porttien avaus tapahtuu soittamalla numeroon, jolloin portti aukeaa. Vaihtoehtoisesti voi hankkia kulkulätkän, johon sisältyy 50 käyttökertaa (kausimaksu). Hahdenniemen alueen yrittäjille tarjotaan kaukosäädin, jonka käyttökerrat tallentuvat järjestelmään.
Laskuluiskien käyttömaksut tuloutetaan kaupungille ohjelmiston toimittajan kautta. Porttien hankintakustannukset ovat n. 15 000 – 20 000 €. Porttien hankintakustannukset katetaan käyttömaksuilla ensimmäisen vuoden aikana.
Alueen yrityksiin kohdistuva hinnoitteluperiaatteet tarkastetaan, kun ollaan saatu tietoja todellisista käyttömääristä. Hintojen taso tarkastetaan ensimmäisen kokonaisen kauden jälkeen syksyllä 2021. Sidosryhmien kesken järjestetään palautekeskustelu.
Käyttömaksuja esitetään seuraavasti:
Kertamaksu puhelimella
- Pienveneluiska 5,00 € / käyttökerta (sis. alv.)
- Traktoriluiska 10,00 € / käyttökerta (sis. alv.)
Kausimaksu
- Kausimaksu pienveneluiska 125 € / 50 kertaa (sis. alv.)
- Kausimaksu traktoriluiska 250 / 50 kertaa (sis. alv.)
Yrittäjämaksu kaukosäätimellä
- Pienveneluiska 2,5 € / käyttökerta (sis. alv.)
- Traktoriluiska 5,0 € / käyttökerta (sis. alv.)
Päätösehdotus Tekninen johtaja Antti Korte
Tekninen lautakunta vahvistaa käyttömaksut seuraavasti:
Kertamaksu puhelimella
- Pienveneluiska 5,00 € / käyttökerta (sis. alv.)
- Traktoriluiska 10,00 € / käyttökerta (sis. alv.)
Kausimaksu
- Kausimaksu pienveneluiska 125 € / 50 kertaa (sis. alv.)
- Kausimaksu traktoriluiska 250 / 50 kertaa (sis. alv.)
Yrittäjämaksu kaukosäätimellä
- Pienveneluiska 2,5 € / käyttökerta (sis. alv.)
- Traktoriluiska 5,0 € / käyttökerta (sis. alv.)
Päätös Keskustelun kuluessa Tuija Hyytiä ehdotti, että päätökseen kirjataan, että laskuluiskien käyttömaksu sisältyy venepaikan hintaan. Ehdotusta ei kannatettu.
Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa oli tehty muutosehdotus, joka raukeaa kannattamattomana. Näin ollen tekninen lautakunta hyväksyi asian päätösehdotuksen mukaisesti.
Tiedoksi |
|
Harri Riitamo, kunnallistekniset palvelut |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |