RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Vapaa-aikalautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 19.05.2020/Pykälä 29
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaupungin sopimus käytöstä ja ylläpidosta.pdf |
|
Asianro 555/10.03.02.01/2020 |
§ 29
Ylipainehallin vuokrasopimuksen hyväksyminen
Talouspäällikkö Esa Ilanti 7.5.2020:
Raision kaupunginvaltuusto on 10.6.2019 § 74 hyväksynyt ylipainehallin
vuokrasopimuksen Raision Futis ry:n kanssa, Raision kaupunki vuokraa
maa-alueen kahdeksikymmeneksi vuodeksi Raision Futis ry:lle.
Raision Palloiluhalli Oy:n kanssa on käyty neuvotteluja hallin käytöstä Raision kaupungin liikuntatiloina koulupäivien (n. 190 päivää) aikana klo 8 -16 välisenä aikana. Neuvottelujen tuloksena esitetään, että Raision kaupunki vuokraa hallin oheisen sopimuksen mukaisesti Raision Palloiluhalli Oy:ltä.
Liitteet |
1 |
Kaupungin sopimus käytöstä ja ylläpidosta.pdf |
Päätösehdotus Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus
Vapaa-aikalautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan vuokrasopimuksen.
Päätös
Vapaa-aikalautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Lisäksi vapaa-aikalautakunta päätti esittää halliyhtiölle, että yhtiön hallitukseen valitaan
Raision kaupungin virkamiesedustus 1.1.2021 alkaen.
|
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |