RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 16.03.2020/Pykälä 56
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ennakkotietoja väestönmuutoksista tammikuu 2020 |
|
Asianro 369/00.04.00/2020 |
§ 56
Ennakkotietoja väestönmuutoksista tammikuussa 2020
Vs. kaupunginsihteeri Sanna Tammilehto:
Raision ennakkoväkiluku oli tammikuun lopulla 24 096 henkilöä. Kokonaisväkiluku on kasvanut vuoden alusta 28 henkilöllä.
Tammikuun aikana kuntien välinen muuttoliike kääntyi voitolliseksi, Raisioon muutti 22 ihmistä enemmän kuin täältä muutti pois. Luonnollinen väestönlisäys on pysytellyt negatiivisena (-4) ja nettomaahanmuutto voitollisena (+15).
Oheismateriaalissa on lisää kuvausta väestökehityksestä Raisiossa ja lähikunnissa.
Oheismateriaali |
1 |
Ennakkotietoja väestönmuutoksista tammikuu 2020 |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto merkitsee asian tiedoksi.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |