Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 10.06.2019/Pykälä 77

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 724/12.06.00/2018

§ 77

Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien päivähoito-oikeuteen vuonna 2015 tehtyjen rajoitusten purkamista

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginvaltuusto 18.6.2018 96 §

 

Valtuutettu Vesa Parantainen jätti seuraavan aloitteen:

 

”Raision kaupunginvaltuusto teki 16.11.2015 talousarviokokouksessaan päätöksen, jossa päivähoito-oikeutta rajoitettiin 20 tuntiin viikossa niiltä perheiltä jos jompikumpi huoltaja tai molemmat ovat kotona. Erityistä tukea tarvitsevia tämä ei koskenut.

 

Myös itse äänestin esityksen puolesta.

 

Kasvatustieteisiin itsekin perehtyneenä tutustuin alan tutkimuksiin ja vallalla olevaan debattiin. Esimerkiksi professori Keltikangas-Järvinen totesi tuolloin neljän tunnin päivässä riittävän, mikäli se on systemaattista ja laadukasta.

 

Mutta kuten hyvin tiedämme, näin ei käynyt. Syntyi lähes hallitsematon varhaiskasvatuksen viidakko juuri samaan aikaan kun varhaiskasvatus sai vihdoin sen statuksen, jota oltiin pitkään kaivattu.

 

Useat vanhemmat, ihan käytännön syistä, valitsivat mahdollisuuden, jossa lapsi on kolmena päivänä viikossa päiväkodissa. Laki oikeutti tähän. Kun samaan aikaan osa lapsista on joka päivä tämän neljä tuntia, niin ainakin systemaattisuus on kaukana ja laatukin varmaan kärsii.

 

Niinpä esitämme, että tulevan talousarvion yhteydessä tuodaan esitys, jossa 2015 tehty rajoitus puretaan. Sillä on varmasti jokin kustannusvaikutus, jonka varmasti tulemme saamaan. Viimeisimmät tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, vaikka ei kaikkea voi rahalla mitata, sen olevan hieman myöhemmin myös varsin kustannustehokasta.

 

Raisiossa 18.6.2018

 

Vesa Parantainen                       Aki-Petteri Löfgren

Maria Virko                                   Niina Äikäs

Jari Pulkkinen Raimo Sulonen

Anita Ruusuranta                       Kimmo Kosonen

Emma Lindqvist                          Sirpa Ek

Jarmo Rosama Annika Aaltonen

Hannele Lehto-Laurila              Anneli Kivijärvi

Janne Laulumaa                          Pekka Heikkilä

Eija Erasvuo”

 

 

Päätös                                            Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

Kaupunginhallitus 25.6.2018 § 238

 

”---

Kaupunginhallitus lähettää

-       valtuutettu Vesa Parantaisen aloitteen koskien päivähoito-oikeuteen vuonna 2015 tehtyjen rajoitusten purkamista sivistyskeskuksen valmisteltavaksi,---”

 

Sivistyslautakunta 16.5.2019 75 §

 

                                                          ”Varhaiskasvatuksen johtaja Päivi Rantanen 8.5.2019:

 

                                                          Valtuutettu Vesa Parantainen ym. ovat jättäneet valtuustoaloitteen varhaiskasvatusoikeuden rajoituksen poistamisesta. Raision kaupunginvaltuusto teki 16.11.2015 talousarviokokouksessaan päätöksen, jossa lapsen oikeutta varhaiskasvatukseen rajattiin 20 tuntiin viikossa silloin valmisteilla olevan lakiehdotuksen mukaisesti. Laki tuli voimaan 1.8.2016. Sivistyslautakunta hyväksyi muutosten toteuttamisen periaatteet 9.6.2016. Varhaiskasvatuslakia on sittemmin muutettu vielä kaksi kertaa, mutta muutokset eivät ole koskeneet lapsen varhaiskasvatusoikeutta. Viimeisin muutos on tullut voimaan 1.9.2018.

 

Varhaiskasvatuslain (540/2018 19 §) mukaan kunnan on tarjottava lapselle mahdollisuus osallistua lapsen vanhemman tai muun huoltajan päätöksen mukaisesti joko päivittäin tai osaviikkoisesti järjestettävään varhaiskasvatukseen. Kunta päättää tarkemmat toiminta-ajat. Raisiossa osa-aikainen varhaiskasvatus on toteutettu joko klo 8–12 tai klo 8.30–12.30. Osaviikkoisen varhaiskasvatuksen toiminta-aika on 40 tuntia kahden viikon aikana päiväkodin johtajan tai perhepäivähoidonohjaajan ennalta vahvistamina toimintapäivinä. Ennen toimintapäivien määräämistä on kuultu vanhempia.

 

Osa-aikaisessa varhaiskasvatuksessa henkilökunnan ja lasten välinen suhdeluku alle 3-vuotiailla lapsilla on sama kuin kokoaikaisessa. Heidän kohdallaan varhaiskasvatusoikeuden rajauksen poistaminen ei tuo lisätarvetta hoitopaikkoihin tai henkilökuntaan. Yli 3-vuotiaiden kohdalla suhdeluku on 1/13. Kokoaikaisen varhaiskasvatuksen kohdalla yli 3-vuotiaiden lasten ja henkilökunnan välinen suhdeluku on 1/7.

 

Osaviikkoisessa varhaiskasvatuksessa kaksi lasta käyttää samaa varhaiskasvatuspaikkaa vuoropäivinä. Eli kaksi osaviikkoista lasta = yksi kokoaikainen lapsi. Toukokuussa 2019 osaviikkoisessa varhaiskasvatuksessa oli 61 lasta. Lapsista alle 3-vuotiaita on 16 ja yli 3-vuotiaita 45. Varhaiskasvatusoikeuden rajauksen poistaminen tarkoittaisi silloin noin 30 lisähoitopaikan tarvetta ja kolmen varhaiskasvatuksen opettajan ja kahden varhaiskasvatuksen lastenhoitajan lisätarvetta, jos varhaiskasvatuksessa olevien lasten määrä päiväkodeissa pysyy nykyisellä tasolla ja osaviikkoisten lasten hoitomuoto muuttuu kokoaikaiseksi.

 

Jos varhaiskasvatuspaikkojen tarve lisääntyy, kuten edellä on esitetty, se tarkoittaa lisätilojen tarvetta henkilökunnan lisäksi. Todellista tilannetta on mahdoton ennustaa tai tehdä oikeanlaisia laskelmia kustannuksista. Jos tarvitaan edellä mainittu lisähenkilökunta, on palkkakustannusten nousu n. 174 600 €/vuosi. Tämän lisäksi tulee mahdolliset tilakustannukset ja muut käyttömenot. Vaisaaren päiväkoti on 31 lapsen yksikkö. Sen toimintakulut vuodelle 2019 ovat 425 922 €.

 

Lapsia, joilla on ollut oikeus varhaiskasvatukseen vain 20 tuntia viikossa 2017-2019

 

Oikeus 20 tuntia/vko

5/2017

3/2018

5/2019

Lapsia,

81

103

103

-          joista 4 tuntia/päivä

26

41

42

-          joista 40 tuntia/2 viikkoa

55

62

61

 

Lapsen varhaiskasvatusoikeuden rajauksen poistaminen eli subjektiivinen oikeus varhaiskasvatuspaikkaan ei poista kunnan velvollisuutta tarjota osa- ja kokoaikaista varhaiskasvatusta. Kunnan tulee edelleen tarjota perheille valintavaihtoehtoja varhaiskasvatuksen järjestämiseksi (Varhaiskasvatuslaki 540/2018 19 §). Raisiossa perheillä on ollut oikeus valita lapsen varhaiskasvatusajaksi 20 h/vko, 20–35 h/vko tai yli 35 h/vko (Sivistyslautakunta 25.1.2017 § 4). Valittava hoitoaika vaikuttaa perheiden varhaiskasvatusmaksuun.

 

Toiminnan järjestämisen kannalta varhaiskasvatusoikeuden rajauksen poistaminen vähentää hallinnollista työtä sekä pienentää lapsiryhmäkokoa lasten vapaapäivien aikana, kun perhe on valinnut hoitajan 20–35 h/vko. Varhaiskasvatusoikeuden rajauksen poisto ei tarkoita säännöllistä ja päivittäistä varhaiskasvatusta. Vanhemmilla on edelleen oikeus valita lapselleen perheen lähtökohdista parhaaksi kokemansa vaihtoehto tarjolla olevista hoitomuodoista.

 

Toimikauden 2019–2020 vapautuvat varhaiskasvatuspaikat ovat olleet haettavina 3.4.2019 mennessä ja perheille on luvattu toimittaa päätökset 31.5.2019 mennessä päiväkotien osalta ja perhepäivähoidon osalta juhannukseen mennessä. Hoitopaikkoja ei ole jäämässä vapaaksi uusista päiväkodeista huolimatta. Sen sijaan on haasteita alle 3-vuotiaiden lasten hoitopaikkojen järjestymisessä. Varhaiskasvatusoikeuden rajauksen poistaminen vuoden 2019 aikana saattaa aiheuttaa tilanteita, jossa ryhmäkoko kasvaa sallittua suuremmaksi lasten palvelutarpeen muutoksista johtuen. Jotta lapsiryhmät voidaan muodostaa mitoituksen mukaisiksi, mahdollinen muutos varhaiskasvatusoikeudessa on hyvä olla perheiden tiedossa ennen vapautuvien varhaiskasvatuspaikkojen hakua uudelle toimikaudelle.

 

Varhaiskasvatusiässä olevien lasten ikäluokat ovat pienenemässä 2015 syntyneiden ikäluokasta alkaen. Päiväkotipaikoissa vaikutus näkyy ensi kertaa, kun nyt alle 3-vuotiaat 2016 syntyneet lapset täyttävät 3 vuotta. Samanaikaisesti perhepäivähoidon hoitopaikkojen määrä pienenee edelleen hoitajien eläköitymisen myötä 84 hoitopaikasta 60 hoitopaikkaan vuoteen 2021 mennessä.

 

Alle kouluikäisten lasten määrä Raisiossa 5/2019

 

Syntymävuosi

2013

2014

2015

2016

2017

2018

Yhteensä

Lasten määrä

254

277

252

221

244

208

1700

 

Hoitopaikat 1.8.2019

 

Päiväkodit

911

Ryhmäperhepäivähoito

48

Perhepäivähoito

68

Yhteensä

1027

 

Päiväkodeissa hoitopaikkojen määrä vaihtelee, vaikka kaikki päiväkodit ovat toiminnassa. Hoitopaikkojen määrää säätelee lasten ikä. Lapsiryhmässä ei saa olla lapsia enempää kuin kolmen kasvattajan verran. Perhepäivähoidossa lasten ikä ei vaikuta hoitopaikkojen määrään kuten päiväkodeissa. Lapsiryhmien koko pysyy perhepäivähoidossa aina samana, vaikka lasten ikä vaihtelee.

 

Päätösehdotus                           Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus

 

Sivistyslautakunta antaa valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastauksen.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös                                            Sivistyslautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”

 

 

Kaupunginhallitus 3.6.2019 199 §

 

”Päätösehdotus                         Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää

 

-       merkitä aloitteeseen annetun vastauksen tiedokseen ja

-       saattaa sen valtuuston tietoon ja esittää valtuustolle, että se toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee aloitteeseen annetun vastauksen tiedokseen ja toteaa valtuustoaloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Päätös                                           

Vesa Parantainen ehdotti Annika Aaltosen, Jarmo Rosaman, Jari Pulkkisen ja Pekka Heikkilän kannattamana, että subjektiivisen varhaiskasvatuksen rajoitusten poistaminen selvitetään ja valmistellaan ehdotus talousarviokäsittelyyn (TA 2020).

 

Puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana on tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus ja tiedusteli, voidaanko päätös asiassa tehdä yksimielisesti. Saatuaan myönteisen vastauksen, puheenjohtaja totesi, että Vesa Parantaisen ehdotus oli tullut yksimielisesti valtuuston päätökseksi.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Vesa Parantainen

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa