RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 25.02.2019/Pykälä 44
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Työllisyys joulukuu 2018 |
|
Asianro 198/14.00.01/2018 |
§ 44
Työllisyystilanne Raisiossa joulukuussa 2018
Vs. kaupunginsihteeri Sanna Tammilehto:
Joulukuun lopussa Raisiossa oli 931 työtöntä työnhakijaa. Joulukuun aikana työttömien määrä yleensä kasvaa marraskuusta ja nyt kasvu oli 136 henkilöä. Työttömyyden lisääntyminen johtuu joulukuulle ominaisista tekijöistä: oppilaitoksista valmistuneiden nuorten siirtymisestä työmarkkinoille ja määräaikaisten työsuhteiden päättymisestä. Vuotta aiemmasta työttömien määrä kuitenkin väheni 152 henkilöllä.
Joulukuun lopussa Raision työttömyysaste oli 7,9 %, kun se vuotta aiemmin oli 9,3 %.
Turun seutukunnassa työttömyysaste oli 9,8 % (vuotta aiemmin 11,3 %). Turun työttömyysaste oli 12,2 %.
Pitkäaikaistyöttömiä eli vähintään vuoden yhdenjaksoisesti työttömänä olleita oli joulukuussa 207 henkilöä. Heidän määränsä väheni vuoden aikana 96 henkilöllä.
Alle 25-vuotiaita työttömiä oli 160 (1 enemmän kuin vuotta aiemmin) ja yli 50-vuotiaita työttömiä oli 382 (56 vähemmän kuin viime vuonna).
Oheismateriaalissa on lisäkuvausta työttömyystilanteesta.
Oheismateriaali |
2 |
Työllisyys joulukuu 2018 |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto merkitsee asian tiedoksi.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |