RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 25.02.2019/Pykälä 42
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Asemakaavakohteet 2019 kartta.pdf | |
Kaavoituskohteet vuonna 2019 teksti.pdf | |
Kaavoitusohjelma aikataulukaavio 2019-2021.pdf |
|
Asianro 300/10.00.00.02/2019 |
§ 42
Kaavoitusohjelma 2019 - 2021
Maankäyttöpäällikkö Outi Pekkala 18.2.2019:
Kaavoitusohjelma 2019 - 2021 sisältää kaupunkikehittämisen kannalta useita merkittäviä maankäytön suunnittelukohteita, jotka koskevat sekä kaupungin keskeisen tieliikenneympäristön että laajojen asuin- ja työpaikka-alueiden asemakaavoitusta.
Vuoden 2019 asemakaavahankkeista merkittävässä roolissa ovat Raision läpi kulkevan E 18 -tien kehittämiseen liittyvät asemakaavoitustyöt, E18 Länsiosa ja E18 Keskikaupunki. Nämä sisältävät niin merkittäviä työpaikkakohteita kuin asuinalueitakin. Uusien asuinalueiden kaavahankkeista tärkein on Kuloistenniityn asemakaava. Uusista työpaikka-alueista ohjelmassa on Halla-ahon alueen kaavoituksen jatkaminen ja valmistuminen vuoden 2019 aikana. Viime keväänä jätetyn valtuustoaloitteen pohjalta on Temppelivuoren asemakaava erotettu omaksi hankkeekseen tässä ohjelmassa.
Asemakaavahankkeita on vireillä yhteensä noin 18 kappaletta. Uutena hankkeena vireille tulee ainoastaan VT 8 Rinnakkaistien asemakaava.
Kaupungin hyväksytyn strategian mukaisesti uudet kaavoitettavat asuntoalueet tiivistävät kaupunkirakennetta, sijoittuvat hyvien liikenneyhteyksien varrelle sekä ylläpitävät monipuolista tonttitarjontaa.
Kaavahankkeiden yksityiskohtaisemmat tavoitteet on kirjattu kaavoitusohjelman tekstiosuuteen.
Kaavoitusohjelman pohjalta laaditaan vuotuinen kaavoituskatsaus, joka julkaistaan alkukeväällä Raisio Tiedottaa -lehdessä.
Liitteet |
1 |
Asemakaavakohteet 2019 kartta.pdf |
|
2 |
Kaavoituskohteet vuonna 2019 teksti.pdf |
|
3 |
Kaavoitusohjelma aikataulukaavio 2019-2021.pdf |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto esittää, että kaupunginhallitus hyväksyy kaavoitusohjelman vuosille 2019- 2021 ohjeellisena noudatettavaksi.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Outi Pekkala poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 17:00.
Tiedoksi |
|
Outi Pekkala, Maankäyttöpalvelut |
|
|
Olli Arvola, Maankäyttöpalvelut |
|
|
Kaupunginhallitus |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |