RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 23.04.2018/Pykälä 64
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ylimääräisen yhtiökokouksen 2018 pöytäkirja lopullinen 16.2.2018 | |
Ylimääräisen yhtiökokouksen 2018 saatekirje kunnille |
|
Asianro 344/02.05.06/2018 |
§ 64
Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi
Päätöshistoria
Kaupunginhallitus 16.4.2018 § 127
”Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 10.4.2018:
Turun seudun puhdistamo Oy:n 16.2.2018 pidetyssä ylimääräisessä yhtiökokouksessa hyväksyttiin yhtiön hallituksen esityksen mukaisesti poistoputken kapasiteetin tehostaminen. Yhtiökokous esittää nyt edelleen yhtiön neljälle suurimmalle osakkeenomistajalle kuntien omavelkaisen takauksen myöntämistä hankkeen rahoitukselle. Raision kaupunki omistaa yhtiön osakkeista 8,1 % (932 osaketta).
Kuvaus hankkeesta on esitetty oheismateriaalina olevan ylimääräisen yhtiökokouksen pöytäkirjan kohdassa 6, "Poistoputken kapasiteetin tehostaminen".
Saatekirjeessä Turun seudun puhdistamo Oy:n yhtiökokous pyytää yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti, että Turun, Kaarinan, Raision ja Naantalin kaupungit myöntävät Turun seudun puhdistamo Oy:n myöhemmin tarjouskilpailun perusteella valittujen luotonantajien hyväksi omavelkaiset takaukset yhtiön enintään 30 000 000 euron määräisille lainoille poistoputkihankkeen toteuttamiseksi seuraavin ehdoin:
- Lainat voidaan nostaa yhdessä tai useammassa erässä viimeistään 31.12.2020 ja
- laina-aika saa olla enintään 40 vuotta ja
- takausvastuun määrä lainan jäljellä olevasta pääomasta, koroista ja luotto-sopimuksen mukaisista muista kuluista jakautuu seuraavasti: Turun kaupunki 72,0 %, Kaarinan kaupunki 12,8 %, Raision kaupunki 8,1 % ja Naantalin kaupunki 7,1 % ja
- takauksille ei vaadita takausprovisiota ja
- Turun, Kaarinan, Raision ja Naantalin kaupungin asiassa toimivaltainen päätöksentekoelin valtuuttaa kaupunginjohtajansa päättämään takaukselle vaadittavasta kuntalain 129 §:n mukaisesta riittävän vastavakuuden määrästä ja, että Turun, Kaarinan, Raision ja Naantalin kaupunginjohtajat pääsevät yksimielisyyteen yhtiöltä kuntalain 129 §:n mukaisesti vaadittavien riittävien vastavakuuksien määrästä toukokuun loppuun 2018 mennessä.
Kuntalain (410/2015) 129 §:n mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla. Hallituksen esityksen (HE 268/2014) mukaan merkittävänä taloudellisena riskinä voitaisiin pitää esimerkiksi tilannetta, jossa takausvastuun realisoituminen vaarantaisi kunnan koko toiminnan tai vastaisi suuruudeltaan muutoin huomattavaa osaa kunnan talousarviosta. Edellytysten täyttyminen tulisi arvioida jokaisen toimenpiteen osalta erikseen. Toimenpiteitä tehtäessä kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla. Tällä tarkoitetaan sitä, ettei vaadittavien vastavakuuksien tarvitse kattaa koko takaukseen liittyvää riskiä, vaan kunnan riskien hallinnan näkökulmasta riittävän osan.
Kunnan on itse määritettävä vaadittavien vastavakuuksien suuruus ottaen huomioon olemassa olevan riskin todennäköisyys ja laajuus. Lisäksi kunnan on tapauskohtaisesti harkittava, kuuluuko toimenpide kunnan toimialaan.
Turun seudun puhdistamo Oy on Turun kanssa käydyissä neuvotteluissa tarjonnut vastavakuudeksi yrityskiinnityspanttia, jonka määrä on 50 % takauksen määrästä ja jonka hallinta jakautuisi takauksen antavien kuntien kesken takausvastuun suhteessa. Yhtiöllä arvioidaan olevan riittävästi kiinnityskelpoista käyttöomaisuutta vastavakuuden antamiseen ja sen arvo vastaa annettavan vakuuden arvostusta.
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että Raision kaupunki myöntää Turun seudun puhdistamo Oy:n myöhemmin tarjouskilpailun perusteella valittujen luotonantajien hyväksi omavelkaisen takauksen yhtiön enintään 30 000 000 euron määräisille lainoille poistoputkihankkeen toteuttamiseksi seuraavin ehdoin:
- Lainat voidaan nostaa yhdessä tai useammassa erässä viimeistään 31.12.2020 ja
- laina-aika saa olla enintään 40 vuotta ja
- Raision kaupungin takausvastuun määrä lainan jäljellä olevasta pääomasta, koroista ja luotto-sopimuksen mukaisista muista kuluista on enintään 8,1 % ja
- takauksille ei vaadita takausprovisiota ja
- vastavakuuden määränä on 50 % koko annettavan takauksen suuruudesta, jonka hallinta jakaantuu takauksen antavien kuntien kesken takausvastuun suhteessa.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”
Oheismateriaali |
1 |
Ylimääräisen yhtiökokouksen 2018 pöytäkirja lopullinen 16.2.2018 |
|
2 |
Ylimääräisen yhtiökokouksen 2018 saatekirje kunnille |
Päätösehdotus Kaupunginhallitus
ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että Raision kaupunki myöntää Turun seudun puhdistamo Oy:n myöhemmin tarjouskilpailun perusteella valittujen luotonantajien hyväksi omavelkaisen takauksen yhtiön enintään 30 000 000 euron määräisille lainoille poistoputkihankkeen toteuttamiseksi seuraavin ehdoin:
- Lainat voidaan nostaa yhdessä tai useammassa erässä viimeistään 31.12.2020 ja
- laina-aika saa olla enintään 40 vuotta ja
- Raision kaupungin takausvastuun määrä lainan jäljellä olevasta pääomasta, koroista ja luotto-sopimuksen mukaisista muista kuluista on enintään 8,1 % ja
- takauksille ei vaadita takausprovisiota ja
- vastavakuuden määränä on 50 % koko annettavan takauksen suuruudesta, jonka hallinta jakaantuu takauksen antavien kuntien kesken takausvastuun suhteessa.
Päätös
Kaupunginhallituksen tekemä ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Turun seudun puhdistamo Oy |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |