RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 10.04.2018/Pykälä 54
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kuloistenrinne, OAS (tela 10.4.2018) | |
Kuloistenrinne, asemakaavan muutosluonnos (tela10.4.2018) |
|
Asianro 707/10.02.03/2012 |
§ 54
Kuloistenrinne, asemakaavan muutosluonnos
Toimistoarkkitehti Paula Aantaa 29.3.2018:
Kaavamuutosalue sijaitsee Raision Kuloisten kaupunginosassa Kuloisten vanhan urheilukentän ympäristössä. Kaava-alueen koko on n. 3,95 ha.
Kulosten vanha urheilukenttä on nykyisessä laajuudessaan vähällä käytöllä. Nappulaliigan käyttöön soveltuva 40 x 60 m kenttä riittäisi liikuntatoimen mukaan asukkaiden ja koulun käyttöön. Samalla vapautuu aluetta rakentamiselle. Kaavaluonnoksessa on tutkittu 1-kerroksista rivitalorakentamista.
Kaava-alueella on rakentamaton julkisten rakennusten tontti, jolle nyt ollaan rakentamassa vuokrattavaa siirtokelpoista päiväkotia. Tonttia laajennetaan niin, että päiväkodin autopaikat mahtuvat tontille.
Erkkilä nimisen kiinteistön 680-412-1-479 (osoitteessa ***) omistaja on ilmaissut toiveena saada tonttinsa käyttötarkoitus muutettavaksi urheilualueesta erillispientalojen korttelialueeksi. Tutkitaan mahdollisuutta jakaa tontti kahteen osaan ja ajoyhteyden järjestämistä tonteille.
Liitteinä ovat osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja asemakaavan muutosluonnos.
Liitteet |
3 |
Kuloistenrinne, OAS (tela 10.4.2018) |
|
4 |
Kuloistenrinne, asemakaavan muutosluonnos (tela10.4.2018) |
Päätösehdotus Tekninen johtaja Antti Korte
Tekninen lautakunta merkitsee Kuloistenrinteen asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä asemakaavan muutosluonnoksen tietoonsa saatetuiksi.
Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Varsinais-Suomen ELY-keskus/ Risto Rauhala |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |