RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 23.01.2018/Pykälä 7
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Järviniitty, sijaintikartta |
|
Asianro 1091/10.03.01.00/2017 |
§ 7
Järviniityn asemakaava-alueen eteläosan katujen, Haikarintie, Pahka-, Kerkkä-, Terho- ja Vierikuja, Rosmalankatu ja Versokuja, katusuunnitelmien vahvistaminen
Suunnitteluinsinööri Marja Uusitalo 9.1.2018:
Tekninen keskus / kunnallistekniset palvelut on suunnitteluttanut Järviniityn asemakaava-alueen katu- ja vesihuoltosuunnitelmat. Järviniitty on alue, jolla on paljon vanhaa asutusta, mutta kaavoituksella sinne on tullut myös uusia omakotitontteja. Alueen nykyiset kadut ovat kapeita ja huonokuntoisia ja niiden kantavuus on monin paikoin pettänyt. Alueella ei ole kattavaa hulevesiverkostoa ja jätevesi- sekä vesijohtolinjastot ovat käyttöikänsä päässä. Samoin alueella uusitaan sähkö- ja puhelinverkosto sekä katuvalaistus.
Suunnittelussa on ollut koko Järviniityn alue, mutta nyt ensimmäisessä vaiheessa vahvistuskäsittelyssä ovat alueen eteläosan kadut, Haikarintie, Pahkakuja, Kerkkäkuja, Terhokuja, Vierikuja, Rosmalankatu ja Versokuja. Pahka-, Kerkkä- ja Terhokuja ovat kokonaan uusia katuja, muut ovat saneerattavia vanhoja yksityisteitä.
Suunnitelmat ovat nähtävillä kokouksessa ja ryhmähuoneissa ennen kokousta. Sijaintikartta on oheismateriaalina.
Katusuunnitelmat K XIII 80–83, K XIII 89–93, K XIII 95–98, K XIII 113–119 sekä K XIII 121–124 ovat olleet maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 §:n mukaisesti julkisesti nähtävillä 8.–21.12.2017. Katusuunnitelmista ei ole jätetty muistutuksia tekniseen keskukseen.
Katujen rakentamisen kustannusarviot ovat seuraavat:
katu € valaistus €
- Haikarintie 489.000 33.000
- Pahkakuja 12.500 3.000
- Kerkkäkuja 29.000 3.300
- Terhokuja 45.700 7.600
- Vierikuja 40.500 3.300
- Rosmalankatu 109.500 7.600
- Versokuja 18.300 2.200
Yhteensä 744.500 60.000
Raision Vesi Oy saneeraa ja rakentaa kustannuksellaan alueen vesihuollon.
Vuoden 2018 talousarviossa on varattu alkurahoitus Järviniityn rakentamiselle. Tällä määrärahalla toteutetaan osa Haikarintiestä ja siihen liittyvä vesihuolto. Kunnallistekniikan piiriin saadaan 10 uutta yksityisen omistamaa omakotitalotonttia.
Oheismateriaali |
3 |
Järviniitty, sijaintikartta |
Päätösehdotus Tekninen johtaja Antti Korte
Tekninen lautakunta
- vahvistaa Haikarintien, Pahkakujan, Kerkkäkujan, Terhokujan, Vierikujan, Rosmalankadun ja Versokujan katusuunnitelmat nähtävillä olleessa muodossa
- hyväksyy katujen rakentamisen kustannusarvion.
Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Anu Kasanen (kuulutusta varten) |
|
|
Riku Järvinen, kunnallistekniset palvelut |
|
|
Marika Nurmikko, kunnallistekniset palvelut |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |