RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto
Pöytäkirja 18.12.2017/Pykälä 306
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 1108/01.04.02/2017 |
§ 306
Työterveyshuollon toimintasuunnitelma vuodelle 2018
Henkilöstösuunnittelija Anne Kujanpää:
Työterveyshuollon, työsuojelun ja henkilöstöhallinnon edustajat ovat laatineet työterveyshuollon toimintasuunnitelman vuodelle 2018.
Työterveysyhteistyön pitkän aikavälin tavoitteet ovat työntekijöiden työkyvyn tukeminen, esimiesten työkyky-, työhyvinvointi- ja ikäjohtamisen tukeminen ja sairauspoissaolojen hallinta ja vähentäminen.
Toimintasuunnitelmakauden 2018 päätavoitteet ovat:
1) Työterveysyhteistyön lisääminen ja kehittäminen.
- työterveyshuollon ja esimiesten osallistavan ja aktiivisen yhteistyön lisääminen
- työterveyshuollon prosessien kehittäminen ja vaikuttavuuden parantaminen
2) Varhaisen tuen tehostaminen
- pitkittyneiden sairauspoissaolojen sekä riskiryhmien kartoitus ja tehostettu toiminta
- varhaisen tuen ohjausta ja neuvontaa esimiehille
3) Työntekijöiden, esimiesten ja työyhteisöjen tukeminen työn ja toimintaympäristön erilaisissa muutostilanteissa.
- psykososiaalisen kuormituksen tunnistamisen ja havaitsemisen kehittämistä, ohjausta ja neuvontaa
- työpaikkaselvitys- ja riskien arviointiprosessien selkiyttäminen ja kehittäminen.
Suunnitelma käsitellään yhteistoimintaryhmässä 14.12.2017.
Toimintasuunnitelma esityslistan liitteenä.
Liitteet |
2 |
Raision kaupungin työterveyshuollon toimintasuunnitelma 1.1.2018-31.12.2018 |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyy työterveyshuollon toimintasuunnitelman vuodelle 2018.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Anne Heikkinen |
|
|
Konsernihallinto |
|
|
Jussi Moilanen, Konsernihallinto |
|
|
Tekninen keskus |
|
|
Sosiaali- ja terveyskeskus |
|
|
Sivistyskeskus |
|
|
Peter Kvist, Työterveyshuolto |
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |