Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.09.2017/Pykälä 308

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 905/00.02.01/2016

§ 308

Kaupunginhallituksen ylimääräinen kokous ja katselmus ulkoalueisiin

 

 

Kaupunginjohtaja Ari Korhonen:

 

Valtion tarkentuneet verotuloennusteet vuodelle 2018 eivät ole vielä valmistuneet. Raision talousarvioprosessiin on kuulunut, että kaupunginhallitus on syksyllä antanut lautakunnille ohjeen talousarvioraamista (Tilaajan arvio 2), joka on perustunut tarkentuneisiin verotulotietoihin. Jotta ohje voitaisiin antaa ennen lautakuntien talousarvioehdotusten käsittelyä, edellyttää tämä ylimääräisen kaupunginhallituksen kokouksen pitämistä. Samaan yhteyteen on luonteva järjestää myös suunnitteilla ollut katselmus Raision kaupungin ulkoalueisiin.

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää pitää ylimääräisen kokouksen 25.9.2017 ja järjestää samaan yhteyteen katselmuksen kaupungin ulkoalueisiin.

 

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa