Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.09.2017/Pykälä 307

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 830/00.04.01/2017

§ 307

Lausunto Varsinais-Suomen liiton alustavasta talousarviosta 2018 ja taloussuunnitelmaluonnoksesta 2018-2019

 

 

Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi:

 

Maakuntahallitus on varannut kunnille mahdollisuuden esityksien tekemiseen kuntayhtymän toiminnan kehittämiseksi. Esitykset pyydetään 31.10.2017 mennessä.

 

Liiton toiminta jatkuu vuosina 2018-2019 pääosin ennallaan, mutta kuitenkin niin  että toiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa huomioidaan mahdollinen maakuntauudistus. 

 

Ehdotetun talousarvion 2018 mukaan jäsenkuntien yhteenlasketut maksuosuudet eivät kasva. Jäsenkuntien yhteenlaskettu maksuosuus on ollut saman suuruinen vuodesta 2014 alkaen.

 

Raision kaupungin maksuosuus vuodelle 2017 oli 205 484 euroa. Jäsenkuntakohtaiset maksuosuudet vuodelle 2018 lasketaan loka-marraskuun 2017 vaihteessa, kun saadaan vuoden 2016 kuntakohtaiset verokertymätiedot.

 

Varsinais-Suomen liiton talousarvio 2018 ja taloussuunnitelmaluonnos 2018-2019 oheismateriaalina.

 

 

Oheismateriaali

17

Varsinais-Suomen liiton talousarvioehdotus 2018 ja taloussuunnitelmaluonnos 2018-2019

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus toteaa, että Raision kaupungilla ei ole huomautettavaa Varsinais-Suomen liiton alustavan talousarvion 2018 eikä taloussuunnitelmaluonnoksen 2018-2019 johdosta.

 

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa