Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.09.2017/Pykälä 302

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Kuntatodistukset 13 9 2017

 

Asianro 1034/02.05.04/2016

§ 302

Lainanottovaltuus loka-joulukuu 2017

 

 

Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 13.9.2017:

 

”Valtuusto antoi seuraavan lainanottovaltuuden kaupunginhallitukselle vuoden 2017 talousarvion hyväksymisen yhteydessä.

 

Kaupunginhallituksella on oikeus:

 

1.    ottaa eurolainaa tai joukkovelkakirjalainaa tai vastaavaa siten, että nettolainanotto vuoden lopussa on 5,9 miljoonaa euroa.

 

2.    tehdä koronvaihtosopimuksia sekä sopimuksia muuttuvakorkoisen lainan enimmäis- ja vähimmäiskorosta enintään talousarviossa olevan lainakannan verran.

 

3.    käyttää johdannaisia, kuten korko- ja valuuttatermiinejä sekä korko- ja valuuttaoptioita suojautumistarkoituksessa.

 

Tilapäisluoton enimmäismäärä

 

Kaupunginhallitus esittää, että valtuusto oikeuttaisi kaupunginhallituksen ottamaan tilapäisluottoa maksuvalmiuden turvaamiseksi vuoden 2017 aikana 8 miljoonan euron määrään asti.”

 

Vuoden 2017 alkuperäisen talousarvion mukaan nettolainanotto on 5,9 miljoonaa euroa. Valtuusto on kuitenkin myöntänyt 13.3.2017 § 39, 19.6.2017 § 12 ja 4.9.2017 § 144 lisälainanottovaltuutta 0,25 miljoonaa euroa, 7,0 miljoonaa euroa ja 0,43 miljoonaa euroa, jolloin valtuus nettolainanotoksi talousarviovuoden lopussa on 13,58 miljoonaa euroa.

 

Kaupungilla oli vuoden 2016 tilinpäätöksen mukaan lainaa 51,2 miljoonaa euroa ja se laski vuoden takaisesta 4,1 miljoonaa euroa. Vuoden aikana lyhennetään pitkäaikaisia lainoja lyhennysohjelman mukaan ja maksuvalmiuden turvaamiseen käytetään kuntatodistuslainoja.

 

Kokonaislainamäärä tällä hetkellä on 53,5 miljoonaa euroa.

 

Kaupungilla on ollut vuoden 2016 lopussa maksuvalmiuden turvaamiseen käytettäviä kuntatodistuslainoja 7,0 miljoonalla eurolla. Tällä hetkellä kuntatodistuslainojen yhteismäärä on 10,5 miljoonaa euroa.

 

 

Oheismateriaali

12

Kuntatodistukset 13 9 2017

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

1)    Kaupunginhallitus valtuuttaa talousjohtajan tai määräämänsä uudistamaan loka-joulukuussa 2017 kuntatodistukset, arvoltaan 10,5 miljoonaa euroa sekä

 

2)    ottamaan tarvittaessa lisälainaa maksuvalmiuden turvaamiseksi enintään 8,0 miljoonaa euroa.

 

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa