Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.09.2017/Pykälä 301

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 494/01.01.00/2017

§ 301

Kaupunginsihteerin virkavaali

 

 

Henkilöstöpäällikkö Jarmo Niitynperä:

 

Hallintosäännön 4 luvun 6 §:n mukaan kaupunginsihteerin valitsee kaupunginhallitus. 4 luvun 3 §:n mukaan taas viran julistaa haettavaksi se, jonka tehtävänä on valita henkilö kyseiseen virkaan. Kaupunginhallitus päätti 12.6.2017 § 219 julistaa kaupunginsihteerin viran haettavaksi ja antoi kuulutuksen laatimisen konsernihallinnon tehtäväksi. Samalla kaupunginhallitus nimesi viranhakijoiden haastatteluryhmän, johon nimettiin kaupunginhallituksen jäsenet Hannele Lehto-Laurila, Saila Rintee ja Jonni Moislahti sekä kaupunginjohtaja Ari Korhonen, konsernihallintojohtaja Anna-Kristiina Järvi ja henkilöstöpäällikkö Jarmo Niitynperä.

 

Oheismateriaalina oleva kuulutus julkaistiin Turun Sanomissa, Kuntalehden nettisivuilla, Kuntarekryssä, työvoimahallinnon nettisivuilla ja Raision kaupungin sivuilla.

 

Hakuajan päättymiseen mennessä saapui 49 hakemusta. Yhteenveto hakemuksista on listan oheismateriaalina. Hakijoista *** perui hakemuksensa hakuajan päättymisen jälkeen. Soveltuva ylempi korkeakoulututkinto tai siihen rinnastettava ylempi amk tutkinto puuttuu hakijoilta ***, *** ja ***.

 

Haastatteluryhmä päätti yksimielisesti kutsua haastatteluun hakijat ***, ***, ***, Vahtera Sari ja ***, joilla se katsoi hakemusten perusteella olevan parhaat edellytykset viran hoitoon. Näistä hakijoista *** kuitenkin perui hakemuksensa.

 

Suoritetun kokonaisarvioinnin perusteella haastatteluryhmä katsoi, että parhaat edellytykset tehtävän hoitamiseen on Kaarinan kaupungissa hallinnon asiantuntijana toimivalla Sari Vahteralla. Haastatteluryhmän mukaan Sari Vahteralla on hakemuksensa, haastatteluiden ja suositusten perusteella tehdyn kokonaisarvion perusteella monipuolinen kokemus kunnallishallinnon esityslista- ja pöytäkirjaprosessista, hallinnon kehittämisestä, vaalien järjestämiseen liittyvistä tehtävistä sekä hyvä valmiudet hallinnon tietojärjestelmien käyttämiseen ja kehittämiseen. Edellä mainittujen lisäksi Sari Vahteran OTM-koulutus tukee tehtävässä menestyksestä suoriutumista. Suosittelijat ovat antaneet hänestä hyvät arviot.

 

Hakemusasiakirjojen osalta niiden käsittelyyn osallistuvien osalta todetaan, että viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin 25 ja 32 kohdan mukaan virkahakemuksiin mahdollisesti sisältyvät tiedot hakijan terveydentilasta tai yhdistystoiminnasta ja vapaa-ajan harrastustoimintaan osallistumisesta, perhe-elämästä tai niihin verrattavista henkilökohtaisista oloista ovat salassa pidettäviä. Julkisuuslain 23 §:n ja henkilötietolain 33 §:n nojalla tietojen saantiin oikeutetut ovat salassa pidettävistä tiedoista vaitiolovelvollisia.

 

 

Oheismateriaali

11

Yhteenveto kaupunginsihteerin virkaa hakeneista

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää:

 

1.    Kaupunginsihteerin virkaan valitaan oikeustieteen maisteri Sari Vahtera. Viran alkuun määrätään neljän kuukauden koeaika. Virkaan valitun tulee toimittaa ennen viran vastaanottamista hyväksyttävä lääkärintodistus.

 

2.    Viranhaltijan tehtäväkohtaiseksi palkaksi päätetään 3 842,73 €/kk.

 

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa