RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 12.09.2017/Pykälä 128
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kiinteistöpäällikkö, vakanssin täyttölupahakemus | |
Kiinteistöhallinnon asiantuntija, vakanssin perustiedot | |
Kiinteistöhallinnon asiantuntija, vakanssin täyttölupahakemus |
|
Asianro 809/01.01.01/2017 |
§ 128
Kiinteistöpäällikön irtisanoutuminen ja viran auki julistaminen
Hallintopäällikkö Anne Rantala 5.9.2017:
Kiinteistöpäällikkö *** on irtisanoutunut 4.9.2017 päivätyllä ilmoituksella kiinteistöpäällikön virasta siten, että hänen viimeinen työpäivänsä on 31.7.2018.
Raision kaupungin hallintosäännön mukaan tekninen lautakunta valitsee palvelualuejohtajat omalla toimialallaan. Kiinteistöpäällikkö toimii tilapalvelujen palvelualuejohtajana. Teknisen keskuksen johtaja tai hänen määräämänsä valitsee muun henkilöstön. Palvelussuhteen päättymisestä päättää se, joka ottaa palvelussuhteeseen eli tässä tapauksessa tekninen lautakunta.
*** on irtisanoutunut kiinteistöpäällikön virasta näin aikaisin, jotta hänelle jäisi riittävästi aikaa (n. kaksi kuukautta) opastaa ja perehdyttää seuraajansa kiinteistöpäällikön tehtäviin. Tämän onnistumiseksi tulisi perustaa määräaikainen osa-aikainen kiinteistöhallinnon asiantuntijan virka ajalle 1.3.–31.7.2018. Vakanssin perustiedot -lomake ja täyttölupahakemus ovat oheismateriaaleina. *** voitaisiin siirtää oman suostumuksensa perusteella tähän määräaikaiseen virkaan nykyisillä palvelussuhde- ja palkkausehdoilla.
Varsinainen kiinteistöpäällikön virka tulisi tässä tapauksessa julistaa haettavaksi siten, että virkaan valittu voisi aloittaa työssään 1.3.2018. Raision kaupungin hallintosäännön mukaan viran julistaa haettavaksi se, jonka tehtävänä on valita viranhaltija avoinna olevaan virkaan.
Oheismateriaali |
1 |
Kiinteistöpäällikkö, vakanssin täyttölupahakemus |
|
2 |
Kiinteistöhallinnon asiantuntija, vakanssin perustiedot |
|
3 |
Kiinteistöhallinnon asiantuntija, vakanssin täyttölupahakemus |
Päätösehdotus Tekninen johtaja Antti Korte
Tekninen lautakunta
- hyväksyy kiinteistöpäällikkö *** irtisanoutumisen kiinteistöpäällikön virasta siten, että hänen viimeinen työpäivänsä on 31.7.2018,
- esittää kaupunginhallituksen konsernijaostolle, että kiinteistöpäällikön viralle myönnettäisiin täyttölupa oheismateriaalina olevan vakanssin täyttölupahakemuksen perusteella,
- julistaa kiinteistöpäällikön viran julkisesti haettavaksi ja esittää kaupunginhallituksen konsernijaostolle, että tekniseen keskukseen perustetaan määräaikainen (1.3.–31.7.2018) ja osa-aikainen (työaika 60 %) kiinteistöhallinnon asiantuntijan virka oheismateriaalina olevan vakanssin perustiedot -lomakkeen mukaisesti ja, että tälle viralle myönnettäisiin täyttölupa oheismateriaalina olevan vakanssin täyttölupahakemuksen perusteella,
- valitsee *** em. määräaikaiseen virkaan oman suostumuksensa perusteella nykyisin palvelussuhde- ja palkkausehdoin.
Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Pöytäkirjaan merkittiin, että *** poistui kokouksesta esteellisenä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Tiedoksi |
|
Kaupunginhallituksen konsernijaosto |
|
|
Mirja Arola, konsernihallinto |
|
|
Mervi Rostén, tekninen keskus, talous- ja hallintopalvelut |
|
|
***, tilapalvelut |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |