RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 26.06.2017/Pykälä 158
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vakanssin perustiedot, sosiaalityöntekijä nuoret |
|
Asianro 689/01.01.00/2017 |
§ 158
Sosiaalityöntekijän määräaikaisen viran muuttaminen vakinaiseksi
Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg on toimittanut oheisen liitteen mukaiset vakanssin perustiedot -ja täyttölupahakemuslomakkeet.
Vakanssi on alun perin perustettu määräaikaisena ajalle 12.5.2015 ja 31.12.2016 ja määräaikaa on jatkettu vuodeksi 2017. Nyt vakanssia esitetään vakinaistettavaksi. Vakanssi on perustettu siksi, että saataisiin nopeutettua työttömien aktivointisuunnitelmien tekoa ja heidän saamistaan kuntouttavaan työtoimintaan.
Liitteet |
7 |
Vakanssin perustiedot, sosiaalityöntekijä nuoret |
Oheismateriaali |
9 |
Sosiaalityöntekijän vakanssin täyttölupahakemus, 245035, nuoret |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Konsernijaosto päättää muuttaa sosiaalityöntekijän vakanssin:ro 245035 viran toistaiseksi voimassaolevaksi ja antaa sille täyttöluvan.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Juha Sandberg, Sosiaali- ja terveyskeskus |
|
|
Leena Lahti, Sosiaalityö |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |