Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaa-aikalautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 09.03.2021/Pykälä 18

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 336/12.03.02/2021

§ 18

Tiedustelu kunnan osallistumisesta Vaski-kirjastojen kirjastokorttien hankintaan

 

 

 

                                                          Kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Tiina Salo 2.3.2021:

 

Turun kaupunki tulee toteuttamaan Vaski-kirjastojen kirjastokorttien hankinnan seutuhankintana ja pyytää kuntia ilmoittamaan sitoutumisestaan toteutettavaan hankintaan viipymättä, kuitenkin viimeistään pe 26.3.2021 klo 16 mennessä. Ilmoittautuminen on sitova ja kukin hankintaan osallistuva kunta tulee tekemään valittujen palveluntuottajien kanssa omat sopimuksensa. Kirjastokorttien uuden sopimuksen on määrä alkaa 1.9.2021.

 

Mikäli sitoumusta hankintaan osallistumisesta ei toimiteta esitetyssä määräajassa, kunnan katsotaan jättäneen osallistumatta seutuhankintaan. Myöhempi liittyminen ei ole mahdollista. Sitoutumista koskevaan määräaikaan voidaan kuitenkin pyynnöstänne myöntää kunnallisen päätöksenteon edellyttämää pidennystä, mikäli tämä on seutuhankinnan aikatauluihin nähden toteutettavissa.

 

Tuleva seutuhankinta perustuu sopimukseen Turun seudun hankintayhteistyöstä (13376-2018) 1.1.2019 alkaen (Turun kh 19.11.2018 § 441, Raision kh 17.12.2018, § 458).

 

 

 

 

Päätösehdotus                           Sivistysjohtaja Leena Laakso

 

Vapaa-aikalautakunta päättää,

 

että Raision kaupunginkirjasto osallistuu Turun kaupungin ”Vaski-kirjastojen kirjastokorttien” seutuhankintaan ja ilmoittaa sitoumuksestaan toteutettavaan hankintaan pyydetysti.

 

 

 

Päätös                                           

Vapaa-aikalautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

Tiedoksi

 

Turun konsernihallinto, strateginen hankinta

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa