Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaa-aikalautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 09.03.2021/Pykälä 17

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 335/02.06.01/2021

§ 17

Vapaa-aikalautakunnan tilinpäätös 2020

 

 

 

 

                                                          Talouspäällikkö Esa Ilanti 18.2.2021:

 

Vapaa-aikalautakunnan tilinpäätös koostuu toimintakertomuksesta, sitovien tavoitteiden toteutumisesta ja talousarvion toteutumisesta.

 

Vuosi 2020 oli koronapandemian vuoksi vapaa-aikalautakunnan toiminnan osalta maaliskuusta alkaen poikkeuksellinen. Tiloja oli kiinni joko osittain tai kokonaan, mm. näiden vuoksi henkilökuntaa lomautettiin sekä töitä keskeytettiin.  Uimahallin tulot putosivat vuoden 2019 tasosta 217 543 € ( -33 %), tulot jäivät 269 680 € vuodesta 2019. Menojen osalta palkkamenoissa näkyy lomautusten ja työn keskeytysten vaikutus, toteutuma oli 86,8 % talousarviosta ja ne olivat 294 990 € pienemmät kuin vuonna 2019. Muutenkin lähes kaikki menot olivat alle talousarvion ja kokonaistoteutuma oli 362 093 € alle vuoden 2019.

 

Vapaa-aikalautakunnan tilipäätös on laadittu muutettuun talousarvioon.

 

Ulkoinen toteutuma

                                                 TAM20                  TP20            erotus         TOT-%                   TP19

Tulot, €                            1 108 275            736 018       -372 256             66,4         1 005 697

Menot, €                        -3 758 082       -3 288 029       -470 053             87,5        -3 650 121

Toimintakate, €           -2 649 807       -2 552 011           97 796                              -2 644 422

 

Ulkoinen ja sisäinen toteutuma

                                             TAM20                     TP20            erotus         TOT-%                   TP19

Tulot, €                         1 305 445                 886768       -418 677             67,9         1 224 787

Menot, €                    -6 881 886      -6 327 830      -554 055                 91,9        -6 580 192

Toimintakate, €  -5 576 441      -5 441 063                 135 378                              -5 355 405

 

 

 

 

Oheismateriaali

3

Vapaa-aikalautakunta tilinpäätös 2020.pdf

 

 

Päätösehdotus                           Sivistysjohtaja Leena Laakso

 

Vapaa-aikalautakunta päättää

 

esittää vuoden 2020 tilinpäätöksen (keskuksen johtajan katsauksen, toiminta-kertomuksen, riskien arvioinnit, sitovien tavoitteiden ja talousarvion toteutumat) kaupunginhallituksen ja -valtuuston käsiteltäväksi.

 

 

Päätös                                           

Vapaa-aikalautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Kaupunginhallitus

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa