Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 08.03.2021/Pykälä 78

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 539/10.02.03/2018

§ 78

Valtuustoaloite koskien Temppelivuoren alueen kehittämistä

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginvaltuusto 23.4.2018 66 §

 

                                                          ”Sosiaalidemokraattien ja Vihreiden valtuustoryhmät jättivät seuraavan aloitteen:

 

”Raisiota ei yleensä mielletä rannikkokaupungiksi. Meillä on kuitenkin yksi Suomen suurimmista pienvenesatamista ja tämän jatkeena merkittävä lintulahti, johon on juuri rakennettu uusittu hieno lintutorni. Asutusta Raisiossa ei varsinaisesti ole meren rannalla.

 

Meillä on kuitenkin loistavalla paikalla Temppelivuoren alue, joka voitaisiin kaavamuutoksella muuttaa pieneksi asuinalueeksi merinäköalalla. On sanottu, että telakan meluhaitta on este tällaiselle hankkeelle. Nykyään rakentaminen on tasolla, jolloin tämä haitta on estettävissä. Onhan läheiselle Blue Industry Parkin alueelle suunnitteilla hotelli ja päiväkotikin.

 

Raision kaupungin olisi syytä tutkia mahdollisuutta luonnonläheiseen ja merelliseen asuinrakentamiseen tällä alueella. Tämä tukisi onnistuessaan koko pienvenesataman kehittämistä viihtyisän palvelukeskittymän suuntaan. Matkailun palvelujen kehittäminen on myös voimassa olevan yleiskaavan mukaista. Temppelivuoren alueen maapohja on jo Raision kaupungin omistuksessa. Kulkuyhteys alueelle olisi kätevästi toteutettavissa E18 -hankkeen yhteydessä rakennettavalle rinnakkaistielle. Hyvin toteutetun hankkeen myötä saisimme tulevaisuudessa houkuteltua kaupunkiimme myös veneileviä vierailijoita.

 

Me, Sosialidemokraattien ja Vihreiden valtuustoryhmät esitämme, että Temppelivuorelle rakennetaan korkeatasoisia asuntoja ja matkailua palvelevaa rantarakentamista laitureineen. Rakentaminen tulisi toteuttaa tyylikkäästi ympäristö huomioiden ja luontoa säilyttäen. Asiasta tulisi järjestää arkkitehtikilpailu, jolloin Raision merellisyys huomattaisiin. Autopaikat voidaan sijoittaa esim. alla olevaan luolastoon, joka osaltaan säästää luontoa.

 

 

Raisiossa 23.4.2018

Sosiaalidemokraattien ja Vihreiden valtuustoryhmät

 

Jarmo Rosama Vesa Parantainen

Sirpa Ek                                          Hannele Lehto-Laurila

Maria Virko                                   Anneli Kivijärvi

Aki-Petteri Löfgren                    Anita Ruusuranta

Annika Aaltonen                         Janne Laulumaa

Kimmo Kosonen                         Niina Äikäs

Raimo Sulonen                            Pekka Heikkilä

Niko Toivonen Eija Erasvuo

Satu Hakanurmi                          Jukka A. Rantala

Heikki Laine                                  Helena Viljanen

Eeva Savola                                   Janette Broberg

Jari Pulkkinen Jonni Moislahti

Tapio Soiniitty Mika Koivisto

Katja Koivusalo                            Mikko Kangasoja

Elisa Vuorinen Tanja Parkko  

Merja Niemi                                 Markus Maunula

Jari Salonen                                  Harri Seikola”

 

 

Päätös                                            Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.”

 

 

Kaupunginhallitus 7.5.2018 154 §

 

”– – Kaupunginhallitus lähettää Sosiaalidemokraattien ja Vihreiden valtuustoryhmien aloitteen koskien Temppelivuoren alueen kehittämistä teknisen keskuksen valmisteltavaksi – –”

 

 

Tekninen lautakunta 2.3.2021 27 §

 

                                                          Kaupunginarkkitehti Olli Arvola 24.2.2021:

 

Sosiaalidemokraattien ja Vihreiden valtuustoryhmät ovat tehneet valtuustoaloitteen 23.4.2018 asuinalueen kaavoittamiseksi Temppelivuoren alueelle. Korkeatasoisten asuntojen lisäksi alueelle esitetään matkailua palvelevaa rantarakentamista laitureineen.

 

Temppelivuoren asemakaavoitus on alun perin tullut vireille jo 2015 Krookilan-Temppelivuoren työpaikka-alue -nimisenä kaavahankkeena. Vuoden 2018 kaavoituskatsauksessa se kuului E18 Länsiosa -kaava-alueeseen mutta ei tullut mukaan lopulliseen kaavaehdotukseen. Uusimmassa kaavoitusohjelmassa alue on mukana omana itsenäisenä hankkeenaan nimellä Temppelivuori, asemakaava ja asemakaavan muutos.

 

Tekninen keskus on tilannut Ramboll Finland Oy:ltä selvityksen asumisen mahdollisuuksista Temppelivuoren alueella. Selvitys on valmistunut 17.4.2020.

 

Selvityksen yhteenveto-osiosta voidaan poimia mm. seuraavia huomioita:

 

-             Ylempien kaavatasojen tavoitteet eivät tue asuinrakentamisen sijoittamista alueelle.

 

-             Alue on irrallaan Raision keskustan kaupunkirakenteesta ja palveluista. Alueen läheisyydessä ei ole tällä hetkellä palveluja, mutta liikenneyhteydet ovat hyvät ja keskustan palvelut sitä kautta saavutettavissa.

 

-             Koska alueella on jo telakan korkeat nosturirakenteet, ei alueen maisema ole erityisen herkkä uudelle korkealle rakentamiselle. Kaupunki- ja maisemakuvan kannalta suunnitellun rakentamisen voidaan katsoa sopivan alueelle.

 

-             Temppelivuorella on arvoja virkistysalueena. Rakentamiseen soveltuvalla lakialueella ei ole suojeltavaa lajistoa. Alueelle on suositeltavaa tehdä luontoselvitysten päivitys ja tarkennus.

 

-             Temppelivuoren rinne on melko jyrkkä, minkä vuoksi pelastustieksi soveltuvan kulkuyhteyden rakentaminen on haastavaa ja kallista. Alustavat hinta-arviot ovat suuruusluokkaa 1,5 milj. €.

 

-             Telakan aiheuttaman päiväajan keskiäänitason voi yhdessä liikennemelun kanssa karkeasti arvioida olevan tornitalojen juurella leikkiin ja oleskeluun varattavalla alueella n. 55 dB. Yöajan ohjearvo 45 dB saattaa yhteisvaikutuksesta ylittyä. Temppelivuoren äänitaso suositellaan selvitettävän melumittauksin. Myös muiden telakan aiheuttamien ympäristöhäiriöiden tarkempi selvittäminen on suositeltavaa.

 

Koko Temppelivuoren aluetta koskeva tarkennettu luontoselvitys valmistui syksyllä 2020. ”Turun ja Raision Temppelivuoren luontoselvitys 2020” ‑raportin laati Ympäristökonsultointi Jynx Oy. Selvityksen yhteenvedon mukaan alueelta ei löytynyt luonnonsuojelulain mukaisia luontotyyppejä. Kalliolampi edustaa vesilain kohteita. Metsälain kohteita vastaavina huomiokohteina alueelta voi esittää kolmea lehtokuviota ja yhtä vähätuottoista kallioaluetta. Huomiokohteita ovat myös mm. rantaniitty ja entinen hakamaa-alue. Uhanalaisena kasvilajina esiintynee hieman keltamataraa. Uhanalaisia luontotyyppejä ovat lehdot, lehtomaiset kankaat ja tuoreet kankaat sekä keto.

 

Oheismateriaaleina ovat Ramboll Finland Oy:n selvitysraportti ja Ympäristökonsultointi Jynx Oy:n laatima luontoselvitys.

 

 

Päätösehdotus                           Tekninen johtaja Antti Korte

 

Tekninen lautakunta antaa valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastauksen.

 

 

Päätös                                            Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Markus Maunula poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen klo 19.36.

 

 

Oheismateriaali

7

Temppelivuori, Ramboll Finland Oy:n selvitysraportti

 

8

Temppelivuori, luontoselvitys 2020

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Kaupunginhallitus päättää

 

-       merkitä aloitteeseen annetun vastauksen tiedokseen ja

-       saattaa sen valtuuston tietoon ja esittää valtuustolle, että se toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Hallintopäällikkö Anne Rantala poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 21.35.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa