Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 03.02.2021/Pykälä 11

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 920/02.08.00/2020

§ 11

Henkilöstöresurssin vuokrauksen hankinta COVID-19 -epidemian rokotuksiin liittyen

 

 

                                                          Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg ja johtava ylilääkäri Arto Raassina 27.1.2021:

 

COVID-19 -koronaviruspandemian hoitamiseksi on Suomeen saapunut rokotteita. Väestön rokottamisessa vastuu on kunnilla. Raision sosiaali- ja terveyskeskuksessa on jouduttu tekemään koronaviruspandemian hoitamiseksi henkilöstön lisäresursointia, lähinnä epidemian ns. jäljitystyöhön.

 

Väestön rokoteprosessi sitoo huomattavan määrän terveydenhuollon henkilöstöä, eikä kaupungin omalla henkilökunnalla ja mahdollisilla tilapäisillä rekrytoinneilla uskota selvittävän väestön rokoteprosessista. Prosessia haastaa lisäksi epävarmuus aikataulusta, koska tiedossa ei ole esimerkiksi sitä, minkä suuruisia rokote-eriä on saapumassa. Rokoteprosessia toteutetaan tällä hetkellä terveysasemalla ja hoidon ja hoivan yksiköissä oman henkilökunnan voimin. Raision kaupungin henkilökunnan rokottamisesta on tehty sopimus Pihlajalinna Turku Oy:n kanssa.

 

Kun laajempi väestön rokottaminen alkaa rokotteiden määrän lisääntyessä, rokotustoiminta on suunniteltu siirrettäväksi Kerttulan liikuntahalliin. Liikuntahallissa on suunniteltu toteutettavan myös Ruskon kunnan väestön laajempi rokottaminen.

 

Valtioneuvosto on antanut koronavirusrokotusten käynnistämiseksi Suomessa tarvittavan rokotusasetuksen (1105/2020, Valtioneuvoston asetus vapaaehtoisista covid-19-rokotuksista) 22. joulukuuta 2020. Sosiaali- ja terveyskeskuksessa on asetuksen antamisen jälkeen valmisteltu henkilöstön vuokraamista koskevaa hankintaa rokoteprosessin toteuttamiseksi. Aikataulullisista epävarmuustekijöistä ja ammattitaitoisen henkilöstön saatavuuden epävarmuudesta johtuen hankintaa on valmisteltu tehtäväksi suorahankintana. Hankinta ei tule ylittämään kansallista kynnysarvoa.

 

Vaikka COVID-19 -epidemia itsessään on vallinnut Suomessa jo keväästä 2020 lähtien, koronarokotuksiin ja rokoteprosessiin liittyvää aikataulua on koko ajan ollut ja on edelleen haastavaa ennakoida. Valtioneuvoston asetus rokotusten toimeenpanemisesta on suorahankinnan tekohetkellä ollut voimassa vasta muutaman viikon ja väestön laajemmat rokotukset ovat mahdollisesti alkamassa jo helmikuun aikana. Näin ollen perusteita tai mahdollisuutta nopeammalle tai aiemmalle päätöksenteolle ei ole ollut ja hankinnalla on äärimmäinen kiire. Henkilöstön vuokrausta koskevan hankinnan tekeminen on myös ehdottoman välttämätöntä rokoteprosessin toteuttamiselle.

 

Raision sosiaali- ja terveyskeskus on tehnyt markkinakartoitusta henkilöstön vuokrausta koskevasta hankinnasta kolmen suuren terveydenhuollon palveluntuottajan kanssa, joilla on mahdollisesti tarjota ammattitaitoista henkilökuntaa tukemaan rokoteprosessin henkilöstöresurssia. Lisäksi on saatu tarjous yhdeltä muulta toimijalta.

 

Markkinakartoituksen perusteella Raision sosiaali- ja terveyskeskuksen asettama ehto palvelun hinnalle tulee olemaan kiinteä hinta. Kaikille vuokrahenkilöstöä tarjoaville sopimuskumppaneille tuntihintaa sairaanhoitajan osalta tullaan esittämään tasolle 46 €/h ja lähihoitajan osalta tasolle 35,50 €/h. Hankinnan kustannus tarkentuu, kun rokotteiden saatavuustiedot tarkentuvat.

 

Lautakuntaa informoidaan myöhemmin koronarokotusten edistymisestä.

 

 

Päätösehdotus                           Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päättää:

-       valtuuttaa sosiaali- ja terveysjohtajan jatkamaan neuvotteluja ehdot hyväksyvien palveluntuottajien kanssa sekä

-       solmimaan tarvittavat sopimukset valittujen palveluntuottajien kanssa.

 

 

Päätös                                           

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa