Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 16.12.2019/Pykälä 434

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Sijaintikartta 14-1468-4.pdf

 

Asianro 1114/10.00.02.03/2019

§ 434

Suunnitteluvaraus, tontti 680-14-1468-4 / Den Finland Oy perustettavan yhtiön lukuun

 

 

                                                          Maankäyttöpäällikkö Outi Pekkala 10.12.2019:

 

Den Finland Oy hakee perustettavan yhtiön lukuun suunnitteluvarausta osoitteessa Pursikatu 8 sijaitsevaan yritystonttiin 680-14-1468-4 hankkeen ennakkomarkkinointia ja suunnittelua varten sekä tehdäkseen tontilla maaperätutkimuksia.

 

Tontin pinta-ala on 4869 m2 ja rakennusoikeutta tontilla on 2400 kerrosneliömetriä.

 

Asemakaavassa alue on osoitettu merkinnällä K-23, liike- ja toimistorakennusten korttelialue, jolle voidaan lisäksi rakentaa toimintaan liittyviä tutkimus-, tuotekehittely- ja valmistustiloja. Yhtiön tarkoituksena on toteuttaa tontille ns. Talliosake-hanke. Toiminta on alustavien tarkastelujen mukaan asemakaavan mukaista. Mikäli jatkosuunnittelu osoittaa, että hanke on toteuttamiskelpoinen, yhtiö on valmis vuokraamaan/ostamaan tontin.

 

Kortteli 1468 on hinnoiteltu valtuuston päätöksellä 24.2.2014 § 25 hintaan 85 e/k-m2 ja vuosivuokraksi 5 % hinnoittelun mukaan lasketusta tontin kokonaisarvosta. Asian valmistelun yhteydessä on todettu, että tämä hinnoittelu vastaa ulkopuolisen arvioijan (Newsec Valuation Oy) arvioimaa alueen markkinahintaa. 

 

Kaupunginhallitus varannee suunnittelua varten tontin 680-14-1468-4 Den Finland Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun 30.4.2020 asti, johon mennessä yhtiön on pantava vireille hakemus tontin varaamiseksi tai suunnitteluvaraus raukeaa. Suunnitteluvarauksesta ei perittäne yritykseltä varausmaksua.

 

 

Liitteet

4

Sijaintikartta 14-1468-4.pdf

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus varaa suunnittelua varten tontin 680-14-1468-4 Den Finland Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun 30.4.2020 asti. Suunnitteluvarauksesta ei peritä yritykseltä varausmaksua.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

Tiedoksi

 

Den Finland Oy perustettavan yhtiön lukuun

 

 

Markku Mäkinen, Maankäyttöpalvelut

 

 

Pirjo Lerkki, Maankäyttöpalvelut

 

 

Satu Mäkelä, Maankäyttöpalvelut

 

 

Laura Niemi, Maankäyttöpalvelut

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa