Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 03.06.2019/Pykälä 196

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Vuokrasopimusluonnos

 

Asianro 684/10.00.02.05/2019

§ 196

Maa-alueen vuokraaminen ylipainehallin sijoittamista varten

 

 

Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja maankäyttöpäällikkö Outi Pekkala:

 

Raision Futis Ry on anonut perustettavan yhtiön lukuun kaupungilta vuokrattavakseen pinta-alaltaan 5298 m2:n suuruisen maa-alueen kiinteistöstä 680-432-1-24 Martinlinna, joka sijaitsee osoitteessa Eeronkuja 1, sekä alueella sijaitsevan huoltorakennuksen.

 

Raision kaupungin valtuusto on aiemmin 22.1.2019 päättänyt myöntää omavelkaisen takauksen Raision Futis Ry:n perustettavalle yhtiölle. Takauksesta tehdään kaupungin kanssa sopimus siinä vaiheessa, kun valtuuston takauspäätös pannaan täytäntöön.

 

Vuokra-alue on voimassa olevassa asemakaavassa Urheilualuetta (U). Alueelle voidaan teknisen lautakunnan myöntämän poikkeamisluvan (Tela 26.3.2019 § 48) turvin toteuttaa noin 3400 k-m2:n suuruinen ylipainehalli.

 

Liikuntapalvelut ovat yhteistyössä hankkeen toteuttajien kanssa suunnitelleet ylipainehallin toteuttamista vuokra-alueelle. Maa-alueen vuokrauksesta on laadittu liitteenä oleva vuokrasopimusluonnos, jonka hyväksyy kaupunginhallitus. Lopullisen maanvuokrasopimuksen allekirjoittaa tekninen johtaja sen jälkeen, kun tarvittavat päätökset on tehty. Lisäksi on tarkoitus, että kaupunki vuokraa hallista päiväaikoja mm. koulujen (ml. Raseko) käyttöä varten. Sopimus hallin käytöstä hyväksytään myöhemmin vapaa-aikalautakunnassa.

 

Vuokra-alueen hinnoittelussa on lähdetty siitä, että se vastaisi lähinnä yleisen tontin hinnoittelua. Yleisen tontin hinta taas puolestaan sijoittuu puiston (noin 4 €/m2) ja omakotitontin (noin 60 €/m2) hintojen välimaastoon. Tässä tapauksessa hinnan tulisi kuitenkin olla lähempänä hintahaarukan yläpäätä. Tällä perusteella on valmistelussa katsottu hinnoittelun 40 €/m2 ja vuoksivuokra 5 % soveltuvan hallitontin hinnoitteluksi.  Tällä hinnoittelulla perusvuokraksi muodostuu 10.596 €/v. Hinnoittelu tulee vielä hyväksyttää valtuustossa.

 

Liitteenä on kaupungin ja perustettavan yhtiön välinen vuokrasopimusluonnos. Sopimuksen voimassaoloaika on 20 vuotta, joka alkaa mahdollisimman pian sen jälkeen, kun kaikki tarvittavat päätökset ja muut tiedot sopimuksen allekirjoittamista varten ovat olemassa.

 

 

Oheismateriaali

10

Vuokrasopimusluonnos

 

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan vuokrasopimuksen. Tekninen johtaja valtuutetaan täydentämään puuttuvat tiedot ja hyväksymään vähäisiä muutoksia sopimukseen.

 

Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy liitteenä olevan sopimuksen mukaisen vuokra-alueen vuotuiseksi perusvuokraksi 10.596 euroa.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa