Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 13.05.2019/Pykälä 175

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 1050/10.03.02.00/2018

§ 175

Valtuutettu Jouni Mäen ym. valtuutettujen aloite koskien kaupungin kiinteistöjen käyttömenoja

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginvaltuusto 15.10.2018 136 §

 

”Valtuutettu Jouni Mäki jätti seuraavan aloitteen:

 

”Anne Rantalan tekniselle lautakunnalle kuluvan vuoden huhtikuussa tekemästä selvityksestä ilmenee, että kiinteistöjen lämmityskustannukset ovat edellisvuotta korkeammat, johtuen edellisvuotta kylmemmästä talvesta ja sen lisäksi ilmanvaihdon pitämisestä keskeytyksettä päällä. Lämmityskustannukset tulevat ylittämään tälle vuodelle budjetoidut kulut n. 200000 euroa.

 

Molemmat edellä mainitut perusteet aiheuttavat lämmityskustannusten nousua.

 

Onko kaupunki tehnyt kokonaisvaltaista selvitystä kiinteistöjen energiataloudesta?

 

Koska lämmityskustannukset ovat kiinteistöjen käyttökuluista kustannuksia, jotka aiheuttavat ylivoimaisesti suurimman menoerän, on näihin kustannuksiin kiinnitettävä erityistä huomiota, koska niistä saatavat säästöt voivat oikeiden ratkaisujen käyttämisellä olla huomattavat. Mitä nopeammin tällaisiin ratkaisuihin päädytään, sitä nopeammin säästöt alkavat kertyä.

 

Ns. uusiutuviin ja vihreisiin energioihin luettavilla maalämmöllä ja aurinkosähköllä, sekä itse lämmityksestä syntyvällä poistoilman lämmön talteenotolla on mahdollisuus merkittäviin lämmityskustannusten säästöihin käyttötaloudessa, jotka voivat niiden osalta olla jopa 40 – 60 %. Kokonaisuus huomioiden lämmityskulujen, joihin luetaan kiinteistöjen lämmitys ja lämpimän käyttöveden tuotto, voidaan saavuttaa huomattavat euromääräiset säästöt, jotka parantavat käyttötaloutta ja eritoten hillitsevät jatkuvia kustannusten nousuja.

 

Mainittujen lämmitysratkaisujen valinnalla vaikutetaan myös merkittävässä määrin hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen ja puhtaan vihreän energian käyttöön.

 

Lisäksi poistoilman lämmön talteenotto edellyttää ilmanvaihdon jatkuvaa käynnissä pitämistä, joka ”pakottaa” kiinteistöissä parempaan ja terveellisempään ilmanvaihtoon.

 

Takaisinmaksuaika kyseisille investoinneille liikkuu yleensä kerrostalo- ja rivitalokiinteistöissä laskennallisesti n 8 – 11 vuoden tietämissä. Hyvin toteutettuna päästään jopa 5 – 8 vuoden takaisinmaksuaikoihin. Koska säästöpotentiaali on suuri, tämä investointi kustantaa itse itsensä ja siten se ei rasita kustannuksena kuntataloutta.

 

Ehdotamme, että kaupunki ryhtyy toimenpiteisiin nykyisten kiinteistöjen energiakulutusten kustannusten selvittämiseksi, ja luokittelee kiinteistöt esimerkiksi neljää eri kategoriaan nimenomaan lämmityskulujen osalta siten, että niiden energiaremonttien tekeminen asetetaan kiireellisyysjärjestykseen luokittain.

Edotukseen osana on myös, että kaupungin kiinteistöjen korjausprojektien ja uudisrakentamisen yhteydessä edellä mainitut lämmitysratkaisut on selvitettävä ja otettava korjaushankkeiden ja uudisrakentamisen osaksi.

 

Raisiossa 15.10.2018

 

Raision Perussuomalaisten valtuustoryhmä

 

Jouni Mäki                                    Mika Koivisto

Kaisaleena Lilja                            Mikko Kangasoja

Hannele Lehto-Laurila              Niko Toivonen

Saila Rintee                                  Kristiina Engström

Eija Erasvuo                                  Jonni Moislahti

Markus Maunula                        Tuija Hyytiä

Jari Pulkkinen Tanja Parkko”

 

Päätös                                            Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.”

 

Kaupunginhallitus 29.10.2018 383 §

 

”– – Kaupunginhallitus lähettää – – valtuutettu Jouni Mäen aloitteen koskien kaupungin kiinteistöjen käyttömenoja teknisen keskuksen valmisteltavaksi.– –”

 

Tekninen lautakunta 7.5.2019 77 §

 

”Kiinteistöpäällikkö Ari Jalonen 29.4.2019:

 

Onko kaupunki tehnyt kokonaisvaltaista selvitystä kiinteistöjen energiataloudesta?

 

Raision kaupungin kiinteistöissä käynnistettiin vuoden 2008 lopulla Työ- ja elinkeinoministeriön tuella energiansäästöhanke, jonka toteuttajaksi valittiin Schneider Electric Finland Oy.

 

Hankkeen esiselvitysvaiheeseen valittiin 10 kiinteistöä, joissa arvioitiin olevan merkittävimmät säästömahdollisuudet. Hankkeeseen valikoituivat lopulta mukaan seuraavat yhdeksän kiinteistöä:

 

-       Kaupunginkirjasto

-       Raision lukio

-       Uintikeskus Ulpukka

-       Kauppaoppilaitos

-       Friisilän koulu

-       Kerttulan liikuntahalli

-       Kaupungintalo

-       Kaanaan koulu

-       Vaisaaren koulu

 

Edellä mainituissa kiinteistöissä tehtiin lämmitysenergian säästöön tähtääviä korjaus- ja muutostoimenpiteitä, joiden yhteisvaikutuksen laskettiin olevan n. 1000 MWh/a, joka vastasi n. 11 % rakennusten yhteisestä lämmitysenergian kulutuksesta. Energiasäästöhankkeen selvitysvaiheen valmistuttua hankkeen toteuttajaosapuoli totesi ko. rakennusten olevan energiatalouden osalta sellaisia, että merkittävämpiä säästöjä ei ole saavutettavissa ilman huomattavia investointeja rakenteisiin ja talotekniikkaan. Kyseinen energiansäästöhanke on päättynyt.

 

Energiansäästöhankkeen aikana ja sen jälkeen on Friisilän koulussa, ent. kauppaoppilaitoksen rakennuksessa ja Kerttulan liikuntahallissa on tehty merkittäviä muutoksia rakenteisiin ja talotekniikkaan. Tällaisia muutoksia ovat esimerkiksi:

 

-       Friisilän koulun sisäilmakorjauksiin liittyneiden ilmanvaihtokoneiden uusimisten yhteydessä rakennettiin kaksi uutta ilmanvaihtokonehuonetta, joka mahdollisti poistoilman lämmöntalteenottolaitteiden asentamisen uusittuihin koneisiin

 

-       ent. kauppaoppilaitoksen julkisivuremontissa rakennuksen ulkovaipan lämmöneristyksiä parannettiin merkittävästi ja liikuntasalin ilmanvaihtojärjestelmään asennettiin lämmöntalteenottolaitteisto

 

-       Kerttulan liikuntahallin perusparannuksen yhteydessä rakennuksen ulkovaipan lämmöneristystä parannettiin merkittävästi ja ilmanvaihtojärjestelmiin asennettiin hyötysuhteeltaan aikaisempaa paremmat lämmöntalteenottolaitteet.

 

Energiankulutusta lisäävänä muutoksena energiasäästöhankkeen aikana päätettiin, että kouluissa ja päiväkodeissa ilmanvaihtoa pidetään päällä 24/7.

 

Energiankulutuksen pienentämiseen liittyvä tekniikka on viime vuosina kehittynyt. Uusia lämmön talteenottotekniikoita on kehitetty ja laitteistojen hyötysuhteet ovat parantuneet, mutta rakennuksissa, joissa on olemassa toimiva poistoilman lämmöntalteenottolaitteisto, ei ole kustannustehokasta uusia laitteistoja uusimman tekniikan mukaisiksi.

 

Merkittävimmät puutteet ilmanvaihdon poistoilman lämmöntalteenottolaitteiden osalta ovat kaupungintalossa, terveysasemalla, sekä Hakinmäen päiväkodissa. Kaikissa näissä ilmanvaihdon poistoilman lämmön talteenoton rakentaminen edellyttää merkittäviä investointeja rakenteisiin kuten ilmanvaihtokonehuoneiden laajentamisia ja vesikattomuutoksia. Lisäksi on huomattava määrä erilaisia pienkiinteistöjä, joista puuttuu rakennuksen iän, kunnon tai rakennustyypin vuoksi käytännön edellytykset poistoilman lämmön talteenoton rakentamiseen.

 

Tällä hetkellä kiinteistöjen lämpö tuotetaan pääosin kaukolämmöllä, johon on liitetty valtaosa kaupungin kiinteistöistä. Kaukolämmön toimittajan mukaan vuonna 2020 tuotetaan kaukolämmöstä yli 50 % uusiutuvilla polttoaineilla. Energiansäästöhankkeessa ei selvitetty aurinkosähkön tai maalämmön käyttöönottoa, eikä niiden vaikutusta hiilidioksidipäästöihin, energiakulutukseen tai investointikustannuksiin.

 

Hiilidioksidipäästöjen osalta tarkasteltuna eniten päästöjä aiheuttavat öljylämmitteiset kohteet. Öljylämmitteisiä rakennuksia ovat Tahvion koulu, Krookilan koulu, Konsan koulu ja KAN-kodin rakennus. Lisäksi kaupungin omistuksessa on useita öljylämmitteisiä pienkiinteistöjä. Öljylämmityksen korvaaminen esimerkiksi maalämmöllä edellä mainituissa kohteissa edellyttää varmuutta rakennusten tulevasta käytöstä vähintään 10 vuoden aikavälillä.

 

Kaikessa kaupungin uudisrakentamisessa ja tehdyissä peruskorjauksissa on otettu huomioon myös energiansäästömahdollisuudet ainakin1990 luvun alusta alkaen. Kaikkiin vuoden 1990 jälkeen rakennettuihin tai peruskorjattuihin rakennuksiin on asennettu myös aloitteessa mainitut poistoilman lämmöntalteenottojärjestelmät.  Tätä ovat edellyttäneet myös rakentamista säätelevät asetukset.

 

Koulu- ja päiväkotirakennusten osalta on tehty kuntoluokitus siten, että rakennus- ja talotekniikan osuudet on eritelty. Kuntoluokituksen ja rakennusten kuntotutkimusten tekemistä jatketaan myös muista kaupungin kiinteistöistä. Taloudellisesti kannattavinta on suorittaa talotekniikkaan liittyvät korjaustoimenpiteet rakennusten peruskorjausten yhteydessä.

 

Sivistyskeskus on valmistellut keskuksen kaikkien toimialueiden kattavaa palveluverkkoselvitystä syksystä 2018 alkaen. Palveluverkkoselvityksessä tarkastellaan mm. palveluiden nykytila ja nykyiset yksiköt, käytössä olevat tilat ja asiakasmäärien kehitys sekä toimialueen palvelurakenteeseen esitettävät muutokset. Sivistyskeskuksen palveluverkkoselvitys tulee huomioida tulevissa kiinteistöinvestoinneissa ja pitkäntähtäimen suunnitelmissa. Kiinteistöjen investointikohteet määritellään vuosittain talorakentamisohjelmassa talousarviolaadinnan yhteydessä. Kaikissa Raision kaupungin peruskorjaus- tai uudisrakennushankkeissa tullaan ottamaan huomioon aloitteessa esitetyt vaihtoehtoisten energialähteiden käytön mahdollisuudet.

 

 

Päätösehdotus                           Tekninen johtaja Antti Korte

 

Tekninen lautakunta antaa valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastauksen.

 

Päätös                                            Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää

 

-       merkitä aloitteeseen annetun vastauksen tiedokseen ja

-       saattaa sen valtuuston tietoon ja esittää valtuustolle, että se toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa