Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 13.05.2019/Pykälä 174

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Tuntikehys 2019-2020

 

Asianro 212/12.00.01/2019

§ 174

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 8.4.2019 § 46 Perusopetuksen koulujen tuntikehys lukuvuodelle 2019-2020

 

 

Päätöshistoria

 

Sivistyslautakunta 8.4.2019 46 §

 

”Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus 3.4.2019:

 

Perusopetuksen koulujen tuntiresurssin jakamisessa käytettävät periaatteet hyväksyttiin lautakunnassa keväällä 2018. Valtuuston hyväksymän talousarvion ja lautakunnan hyväksymien periaatteiden mukaisesti koulut resursoitiin lukuvuodelle 2018–2019.

 

Koulujen tuntiresursoinnin jatkokehittämistä varten sivistyskeskus perusti resurssityöryhmän syksyllä 2018. Työryhmään kutsuttiin edustaja kaikista perusopetuksen kouluista ja työryhmän puheenjohtajan toimi Jari Miettinen. Työryhmän esitys koulujen resursoinnin kehittämiseksi esiteltiin lautakunnalle tammikuussa 2019.

 

Kaupunginvaltuuston vuodelle 2019 hyväksymän talousarvion mukaisesti perusopetuksen järjestämistä varten on vuodelle 2019 käytössä yhteensä noin 8,7 miljoonaa euroa. Määräraha mahdollistaa kouluille noin 4150 vuosiviikkotuntia lukuvuodelle 2019–2020. Perusopetuksen arvioitu oppilasmäärä on noin 2225 oppilasta ja oppilaskohtainen tuntiresurssi tulee olemaan noin 1,9 vuosiviikkotuntia.

 

Sivistyskeskus on yhdessä koulujen rehtoreiden kanssa valmistellut koulujen tuntikehyksen lukuvuodelle 2019–2020.

 

 

Päätösehdotus                           Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus

 

Sivistyslautakunta hyväksyy perusopetuksen koulujen tuntikehyksen lukuvuodelle 2019–2020.

 

Päätös                                            Sivistyslautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”

 

 

Kaupunginhallitus 13.5.2019

 

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 15.4.2019 § 132 käyttää kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta sivistyslautakunnan päätökseen 8.4.2019 § 46 Perusopetuksen koulujen tuntikehys lukuvuodelle 2019-2020.

 

 

Oheismateriaali

1

Tuntikehys 2019-2020

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää pysyttää sivistyslautakunnan päätöksen 8.4.2019 § 46 ”Perusopetuksen koulujen tuntikehys lukuvuodelle 2019-2020” voimassa.

 

Päätös                                           

Saila Rintee ehdotti Juha Jormanaisen kannattamana, että sivistyslautakunnan päättämään tuntikehykseen lisätään 100 vuosiviikkotuntia.

 

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän ehdotuksesta on tehty poikkeava kannatettu ehdotus ja asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysehdotuksen: suoritetaan nimenhuutoäänestys, jossa esittelijän tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Saila Rinteen tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät ei.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 9 jaa-ääntä (Ek, Lehto-Laurila, Mikola, Parantainen, Viljanen, Moislahti, Vuorinen, Koivisto ja Myllymäki) ja 2 ei-ääntä (Rintee ja Jormanainen).

 

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän päätösehdotus oli tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.

 

Puheenjohtaja keskeytti kokouksen neuvottelutauon ajaksi tämän pykälän käsittelyn aikana klo 18.14-18.20.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Sivistyslautakunta

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa