Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 06.05.2019/Pykälä 154

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kaupunginvaltuusto

§ 24

25.2.2019

Tekninen lautakunta

§ 69

16.4.2019

 

 

Asianro 327/10.03.02.00/2019

§ 154

Valtuutettu Tanja Parkon ym. valtuutettujen aloite koskien ekologisten aterimien ja astioiden käyttämistä kaupungin tilaisuuksissa

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginvaltuusto 25.2.2019 24 §

 

                                                          ”Valtuutettu Tanja Parkko jätti seuraavan aloitteen:

 

“Kaupunki järjestää useita tilaisuuksia vuoden mittaan ja näissä tilaisuuksissa käytetään monesti kertakäyttöastioita posliinisten astioiden sijasta. Esimerkiksi valtuuston kokousten tarjoilut tarjoillaan yleensä kertakäyttöastioista. Koska tilaisuuksia on paljon, kertyy myös jätettä paljon. Me allekirjoittaneet esitämme, että Raision kaupunki alkaa omissa tilaisuuksissaan kiinnittämään enemmän huomiota kertakäyttöastioiden käyttöön ja valitsee mieluimmin kierrättävät, ympäristöystävälliset kertakäyttöastiat tai posliiniset astiat tilaisuuksiin, joissa niiden käyttö on mahdollista. Lisäksi tilaisuuksiin järjestetään kierrätysastiat/ roskikset eri jätteille silloin, kun posliinisten astioiden käyttö ei ole mahdollista.

 

Raisiossa 25.2.2019

 

Tanja Parkko                                Helena Viljanen

Jari Salonen                                  Janette Broberg

Jukka A. Rantala                          Elisa Vuorinen

Harri Seikola                                 Markus Maunula

Heikki Laine                                  Ari Leinonen

Eeva Savola                                   Emma Lindqvist

Niina Äikäs                                    Saila Rintee

Pekka Heikkilä                             Eija Erasvuo

Maria Virko                                   Susanna Mäntysaari”

 

Päätös                                            Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.”

 

Kaupunginhallitus 4.3.2019 71 §

 

”– – Kaupunginhallitus lähettää – – valtuutettu Tanja Parkon aloitteen koskien ekologisten aterimien ja astioiden käyttämistä kaupungin tilaisuuksissa teknisen lautakunnan valmisteltavaksi – –”

 

 

Tekninen lautakunta 16.4.2019 69 §

 

”Ruokapalvelupäällikkö Mervi Heinonen 28.3.2019:

 

Valtuutettu Tanja Parkko ym. valtuutetut ovat jättäneet valtuustoaloitteen koskien ekologisten aterimien ja astioiden käyttämistä kaupungin tilaisuuksissa.

 

Ruokapalvelut käyttää kattauksissa pääsääntöisesti lasi- ja posliiniastioita. Valtuustotasanteelle katetuissa tilaustarjoiluissa käytössä ovat kertakäyttöiset astiat silloin, kun henkilömäärä on iso ja tarjoilulle varattu tila ei riitä posliiniastioiden esille laittoon. Kertakäyttöastiat ovat joidenkin tarjoilujen osalta käytössä myös rajallisen henkilöresurssin vuoksi.

 

Yleisimmin hankkimamme kartonkilautaset ja -mukit valmistetaan Hämeenlinnassa ja niissä käytetään ainoastaan suomalaista puumateriaalia.

 

Monet muovi- ja kartonkituotteiden valmistajat mainostavat lautasiaan ja mukejaan 100 %:sti biohajoaviksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että ne kelpaisivat biojätekeräykseen. Lounais-Suomen jätehuolto Oy:n keräämät biojätteet toimitetaan tällä hetkellä Biolinja Oy:lle Uuteenkaupunkiin, jossa ne mädätetään. Muovi- ja puukuitupohjaisista tarvikkeista ei saada mitään irti mädättämällä, jäteprosessissa ne päätyvät polttoon. Tästä syystä mukit, lautaset ja aterimet on järkevintä laittaa polttokelpoiseen jätteeseen, josta ne päätyvät suoraan energiantuotantoon.

 

Mikään kaupungintalolta lähtevä jäte ei päädy kaatopaikalle vaan tavalla tai toisella kiertoon, joko materiaalina tai energiana. 

 

Sopimustoimittajamme tuotevalikoimassa kertakäyttöisen perinteisen muovilusikan hinta on 0,011 €/kpl (/valmistusmaa Puola) ja kompostoituvan muovisen Eco-kahvilusikan hinta on 0,085 € / kpl (valmistusmaa Suomi).

 

Päätösehdotus                           Tekninen johtaja Antti Korte

 

Tekninen lautakunta antaa valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastauksen.

 

Päätös                                            Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Jonni Moislahti poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 18.45.”

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää

 

-       merkitä aloitteeseen annetun vastauksen tiedokseen ja

-       saattaa sen valtuuston tietoon ja esittää valtuustolle, että se toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa