Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 06.05.2019/Pykälä 153

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kaupunginvaltuusto

§ 114

3.9.2018

Tekninen lautakunta

§ 68

16.4.2019

 

 

Asianro 888/02.05.00/2018

§ 153

Valtuutettu Jukka A. Rantalan ym. valtuutettujen aloite koskien torin kauppapaikkojen maksullisuuden poistamista

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginvaltuusto 3.9.2018 114 §

 

”Valtuutettu Jukka A. Rantala jätti seuraavan aloitteen:

 

”Raision torin toiminta on näivettynyt ja kehitys ei todennäköisesti tule olemaan ainakaan parempi, kun keskustan massiivinen tiehanke etenee.

 

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme Raision torin kauppapaikkojen maksullisuuden poistamista toistaiseksi. Torin vähäisen käytön seurauksena toripaikoista saatava maksutulo on myös vähäinen ja on hyvin todennäköistä, että maksujen perimisen kustannus ei nykytilanteessa kata edes maksun perimisen kustannuksia. Aloitteesta aiheutuva kustannusvaikutus on siis vuositasolla vähäinen verrattuna mahdollisuuksiin. Esityksen tavoitteena on yhtenä keinona aktivoida keskustan ja erityisesti torin toimintaa ja edistää torin joustavaa käyttöä paikallisena kauppapaikkana.

 

Raisiossa 3.9.2018

 

Jukka A. Rantala                          Ari Leinonen

Jari Salonen                                  Harri Seikola

Sari Packalén  Kimmo Kosonen

Tanja Parkko                                Markus Maunula

Heikki Laine                                  Saila Rintee

Pipsa Allén                                    Jonni Moislahti

Helena Viljanen                          Jukka Rantala

Jari Pulkkinen Elisa Vuorinen

Merja Niemi                                 Sirpa Ek

Emma Lindqvist                          Maria Virko

Eija Erasvuo                                  Niko Toivonen

Niina Äikäs                                    Pekka Heikkilä

Susanna Mäntysaari                  Janne Laulumaa”

 

Päätös                                            Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.”

 

 

 

Kaupunginhallitus 10.9.2018 307 §

 

” – – Kaupunginhallitus lähettää – – valtuutettu Jukka A. Rantalan aloitteen koskien torin kauppapaikkojen maksullisuuden poistamista teknisen keskuksen valmisteltavaksi – –”

 

 

Tekninen lautakunta 16.4.2019 68 §

 

”Kaupungininsinööri Mikko Kunttu 10.4.2019:

 

Valtuutettu Jukka A. Rantala ynnä muut ovat jättäneet aloitteen koskien toripaikkojen maksullisuuden poistamista toistaiseksi. Maksuttomuutta perustellaan pienellä kustannusvaikutuksella sekä torin elävöittämisellä. Lisäksi vedotaan tuleviin hankkeisiin, joilla saattaa olla vaikutusta keskustan toimintaan.

 

Tällä hetkellä voimassaolevat torimaksut ovat (2.5.–30.9.):

 

Vuosipaikka                                               200 € (vuosipaikka arvolisäveroton)

Kuukausipaikka                                        37,90 € + alv. 24 % = 47 €/kk

Päiväpaikka                                               8,09 € + alv. 24 % = 10 €/pv

 

Auto myyntipaikalla (lisähinta kaikilla paikoilla ympäri vuoden):

 

Kuorma-auto                                            8,09 € + alv. 24 % = 10 €/pv

Pakettiauto, asuntovaunu tms.         5,65 € + alv. 24 % = 7 €/pv

Henkilöauto                                              4,03 € + alv. 24 % = 5 €/pv

 

Sähkön päivämaksu (lisähinta kaikilla paikoilla ympäri vuoden):

 

Sähkö                                                           2,42 € + alv. 24 % = 3 €/pv

 

Torimaksut suoritetaan tori-isännälle. Tuloja toritoiminnasta on muodostunut n. 2000 € vuonna 2018. Torin toimintaa ylläpitää tori-isäntä. Torin-isännän yhtenä monista tehtävistä on maksujen kerääminen, raportointi ja tilittäminen kaupungille. Toripaikkojen hinnat ovat olleet tällä tasolla jo pitkän aikaa. Maksujen keräämisen myötä tori-isäntä pystyy kontrolloimaan toimintaa ja jokainen myyjä on myös tietoinen torikauppaan liittyvistä ohjeista ja säännöistä. Jonkinlainen maksu tulee säilyttää, jotta toiminta kokonaisuudessaan pysyy hyvässä järjestyksessä.

 

Torin elävöittämiseksi on perustettu työryhmä, johon kuuluvat mm. elinvoimapäällikkö, viestintäpäällikkö, kaupungininsinööri, kiinteistönomistajien sekä yrittäjien edustus. Työryhmä ideoi tapahtumia ja pyrkii edesauttamaan torin elävöittämistä. Työryhmässä on keskusteltu torimaksujen alentamisesta. Alennus voisi olla kampanjaluonteinen ja olla voimassa määräaikaisesti. Torimaksujen suuruudesta päättää tekninen lautakunta.

 

Päätösehdotus                           Tekninen johtaja Antti Korte

 

Tekninen lautakunta antaa valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastauksen.

 

Päätös                                            Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää

 

-       merkitä aloitteeseen annetun vastauksen tiedokseen ja

-       saattaa sen valtuuston tietoon ja esittää valtuustolle, että se toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa