Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 26.03.2019/Pykälä 47

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 365/10.03.02.00/2018

§ 47

Friisilän koulun perusparannus / eteistilojen sisäilmakorjaukset, urakoitsijan valinta

 

 

                                                          Kiinteistöpäällikkö Ari Jalonen 11.3.2019:

 

Friisilän koulun eteistilojen sisäilmakorjauksista on julkaistu Kansallinen hankintailmoitus Hilmassa 19.2.2019 ja urakkatarjoukset on pyydetty toimittamaan hankintayksikölle viimeistään 11.3.2019 klo 12 mennessä. Rakennushanke käsittää Friisilän koulun sisäpihanpuoleisten kolmessa eteistilassa tehtävät sisäilmakorjaukset tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti. Kaikkien kolmen eteistilan työt aloitetaan 3.6.2019 suojaus- ja purkutöillä. Eteistilojen töiden tulee olla valmiina ja tilaajan puolelta vastaanotettavissa 5.8.2019 mennessä.

 

Urakkaohjelman mukaan urakoitsijaksi valitaan arvonlisäverottomalta urakkahinnaltaan halvimman kokonaistarjoushinnan antanut urakoitsija.

 

Määräaikaan mennessä saatiin kolme urakkatarjousta. Halvimman kokonaistarjoushinnan jätti Rakennusliike Kemppe Oy 99.000,00 euron suuruisella tarjoushinnalla. Pöytäkirja urakkatarjousten avaamiskokouksesta on liitteenä. Pöytäkirjasta ilmenevät tarjouksen jättäneet urakoitsijat ja tarjoushinnat.

 

Liitteet

3

Avauspöytäkirja

 

Päätösehdotus                           Tekninen johtaja Antti Korte

 

Tekninen lautakunta päättää valita Friisilän koulun eteistilojen sisäilmakorjausten urakoitsijaksi hinnaltaan halvimman kokonaistarjouksen antaneen Rakennusliike Kemppe Oy:n 99.000,00 euron suuruisella tarjoushinnalla.

 

Em. tarjoushinta ei sisällä arvonlisäveron osuutta. Tarjoushintaan lisätään arvonlisäveroa 24 prosenttia.

 

Samalla tekninen lautakunta toteaa, ettei sopimus synny tällä päätöksellä, vaan vasta myöhemmin tehtävällä sopimuksella, joka voidaan tehdä, kun hankintapäätös on lainvoimainen.

 

Päätös                                            Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Tiedoksi

 

Tarjouksen jättäneet urakoitsijat

 

 

Reijo Vasama, tilapalvelut

 

 

Jasmin Kivilä, tilapalvelut

 

 

Tero Saarinen, tilapalvelut

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa