Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 26.03.2019/Pykälä 46

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 715/10.03.02.00/2018

§ 46

Pasalanpuiston päiväkodin maanrakennusurakan taloudellinen loppuselvitys

 

 

                                                          Kiinteistöpäällikkö Ari Jalonen 13.3.2018:

 

Raision kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 30.10.2017 käsitellessään talonrakentamisohjelmaa vuosille 2018–2022 päiväkodin uudisrakennuksen kohdalla, että hanke toteutetaan muunneltuna parakkina tai modulaarisena rakennuksena. Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen kokouksessaan 13.11.2017.

 

Tekninen lautakunta valitsi 6.3.2018 38 § Pasalanpuiston päiväkodin siirtokelpoisen päiväkotirakennuksen toimittajaksi Parmaco Oy:n. Maanrakennus-, perustus- ja pihatyöt suoritettiin erillisenä urakkana. Rakennustyöt aloitettiin 30.7.2018 ja päiväkotirakennuksen käyttöönottotarkastus suoritettiin 14.12.2018.

 

Rakennushankkeen taloudellinen loppuselvitys on valmistunut ja on liitteenä.

 

Hallintosäännön 8 luku 66 § (liite 1.) mukaan talonrakennushankkeen taloudellinen loppuselvitys viedään teknisen lautakunnan kautta tiedoksi kaupunginhallitukselle.

 

 

Liitteet

2

Pasalanpuiston päiväkodin maanrakennus, taloudellinen loppuselvitys

 

 

Päätösehdotus                           Tekninen johtaja Antti Korte

 

Tekninen lautakunta merkitsee Pasalanpuiston päiväkodin uudisrakennushankkeen taloudellisen loppuselvityksen tietoonsa saatetuksi ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle tiedoksi.

 

 

Päätös                                            Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Kaupunginhallitus

 

 

Reijo Vasama, tilapalvelut

 

 

Ari Jalonen, tilapalvelut

 

 

Jasmin Kivilä, tilapalvelut

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa