Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 22.01.2019/Pykälä 14

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 848/00.02.02/2018

§ 14

Teknisen lautakunnan toimialalla tehdyt kuntalaisaloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet 2018

 

 

                                                          Hallintopäällikkö Anne Rantala 15.1.2019:

 

Hallintosäännön 24 §:n mukaan kaupunginhallituksen on vuosittain tammikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyistä kunnan toimintaa koskevista aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

 

Kaupunginhallituksen ja lautakunnan tehtäväalueella tehdyistä aloitteista on vastaavasti esitettävä tiedot kaupunginhallitukselle ja lautakunnalle niiden päättämällä tavalla.

 

Kaupunginjohtajan johtoryhmä totesi 26.11.2018 että, vaikuttamistoimielinten (vammaisneuvosto, vanhusneuvosto, nuorisovaltuusto) tekemät aloitteet käsitellään kuten kuntalaisaloitteet ts. asiassa toimivaltainen viranomainen (viranhaltija tai toimielin) antaa vastauksen aloitteeseen, joka annetaan aloitteen­tekijälle tiedoksi.

 

Luettelo teknisen lautakunnan tehtäväalueella tehdyistä keskeneräisistä ja loppuun käsitellyistä kuntalaisaloitteista sekä vaikuttamistoimielinten tekemistä aloitteista on oheismateriaalina.

 

Oheismateriaali

2

Aloitteet 2018, tela

 

 

Päätösehdotus                           Tekninen johtaja Antti Korte

 

Tekninen lautakunta

 

1)    päättää, että teknisen lautakunnan tehtäväalueella tehdyt kuntalaisaloitteet sekä vaikuttamistoimielinten tekemät aloitteet tuodaan lautakunnalle tiedoksi vuosittain kyseistä vuotta seuraavan tammikuun loppuun mennessä

 

2)    merkitsee tiedokseen vuonna 2018 teknisen lautakunnan tehtäväalueella tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

 

 

Päätös                                            Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa