Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 22.01.2019/Pykälä 13

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Tekninen lautakunta

§ 107

12.6.2018

 

 

Asianro 665/01.02.01/2018

§ 13

Esitys oto-korvauksen maksamisesta toimitusinsinöörille maanmittausinsinöörin sijaisena toimimisesta

 

 

Päätöshistoria

 

Tekninen lautakunta 12.6.2018 107 §

 

                                                          ”Maankäyttöpäällikkö Outi Pekkala 4.6.2018:

 

*** on 21.5.2018 lähtien siirtynyt maanmittausinsinöörin toimesta hoitamaan toimitusinsinöörin virkaa. Maanmittausinsinöörin toimen täyttö­lupaa valmistellaan parhaillaan konsernijaoston käsiteltäväksi. *** on suostunut siihen, että hän oman virkansa ohella hoitaa maanmittausinsinöörin toimeen kuuluvia tehtäviä siihen saakka, kunnes uusi maanmittausinsinööri aloittaa toimessaan.

 

Teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen 9 §:n mukaan, jos viranhaltijan tehtävien vaativuus olennaisesti muuttuu vähintään kahden viikon ajaksi toiseen virkaan tai tehtävään siirtymisen, tai tehtävien uudelleenjärjestelyn vuoksi, tehtäväkohtaista palkkaa tarkistetaan, jos se ei vastaa muuttuneita tehtäviä. Vuosilomasijaisuuksissa tehtäväkohtaisen palkan korottaminen koskee vähintään kaksi viikkoa kestäviä yhtäjaksoisia sijaisuuksia.

 

Samaisen pykälän soveltamisohjeessa todetaan, että ”Tehtävien vaativuuden muutoksen perusteena voi olla mm. siirto toiseen virkaan tai tehtävään, määräaikainen lisätehtävä tai tehtävien muuttaminen olennaisesti vaativammaksi tai vähemmän vaativaksi. Jos viranhaltija on määrätty vastaamaan vaativammasta tehtäväkokonaisuudesta siten, että hänen vastuualueensa tai tehtäviensä vaativuus on kasvanut olennaisesti, on tämä otettava huomioon palkkauksessa”.

 

Raisiossa on ollut käytäntönä, että oto-korvauksena suoritetaan pääsääntöisesti 5 %:n suuruinen korvaus ja poikkeustapauksessa 10 %:n suuruinen korvaus.

 

Päätösehdotus                           Tekninen johtaja Antti Korte

 

Tekninen lautakunta päättää, että *** maksetaan 21.5.2018 alkaen tehtävien vaativuuden lisääntymisestä 5 %:n suuruinen lisä tehtäväkohtaiseen palkkaan. Lisää maksetaan aina siihen saakka, kunnes uusi maanmittausinsinöörin toimen haltija ottaa tehtävät vastaan, kuitenkin enintään 31.12.2018 saakka.

 

Päätös                                            Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Maankäyttöpäällikkö Outi Pekkala, kaupungininsinööri Mikko Kunttu ja kiinteitöpäällikkö Ari Jalonen poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 17.00.”

 

 

 

                                                          Maankäyttöpäällikkö Outi Pekkala 15.1.2019:

 

Uusi maanmittausinsinööri aloittaa toimessaan 21.1.2019. Lautakunnan aiemmin tekemän päätöksen mukaista aikamäärää tulee siten jatkaa.

 

 

 

Päätösehdotus                           Tekninen johtaja Antti Korte

 

Tekninen lautakunta päättää, että *** maksetaan ajalta 1.1.–20.1.2019 tehtävien vaativuuden lisääntymisestä 5 %:n suuruinen lisä tehtäväkohtaiseen palkkaan.

 

 

Päätös                                            Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Mervi Rostén, tekninen keskus, talous- ja hallintopalvelut

 

 

***, maankäyttöpalvelut

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa