Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 14.11.2018/Pykälä 136

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 1100/00.02.02/2018

§ 136

Sivistyslautakunnan kokoukset, pöytäkirjojen tarkastaminen ja nähtäville asettaminen vuonna 2019

 

 

 

                                                          Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus 7.11.2018:

 

Hallintosäännön 2 luvun 6 §:n mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja paikassa. Puheenjohtajalla on oikeus tehdä kokousaikatauluun muutoksia. Kokous on pidettävä aina silloin, jos enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle tai esittelijälle esityksen sen pitämisestä.

 

Hallintosäännön 2 luvun 7 §:n mukaan kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla. Mikäli toimielin ei ole muuta päättänyt, kokouskutsu on lähetettävä viimeistään kolme päivää ennen kokousta. Sivistyslautakunnan kokouskutsut on lähetetty sähköisesti viimeistään kolme päivää ennen kokousta.

 

Hallintosäännön 2 luvun 21 §:n mukaan pöytäkirjan kirjoittaa puheenjohtajan johdolla pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla.

Pöytäkirja voidaan tarkastaa sähköisesti. Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen päättämänä aikana ja paikassa siten kuin siitä vähintään yhtä päivää aiemmin on ilmoitettu.

 

Pöytäkirjan tarkastaa kaksi kussakin kokouksessa valittua pöytäkirjantarkastajaa ensisijaisesti sähköisesti viimeistään kokousta seuraavana maanantaina, ellei lautakunta jonkin asian osalta erikseen päätä pöytäkirjan tarkastamisesta kyseisen asian osalta heti. Pöytäkirja on luettavissa sähköisessä kokousjärjestelmässä (kh 11.6.2018 § 217 Sähköisen kokousjärjestelmän käytön periaatteet) ja ilmoitus tarkastuksesta lähetetään sivistyskeskuksen sähköpostiin sivistys@raisio.fi viimeistään kokousta seuraavana maanantaina. Tarkastuspäivän ollessa pyhäpäivä, pöytäkirjan tarkastus siirtyy seuraavaan arkipäivään ja pöytäkirja asetetaan nähtäville tarkastusta seuraavana arkipäivänä. Vastaavasti nähtäville asettamispäivän ollessa pyhäpäivä, pöytäkirja asetetaan nähtäville tätä seuraavana arkipäivänä. Sähköisesti tarkastettu pöytäkirja allekirjoitetaan viimeistään seuraavassa lautakunnan kokouksessa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Päätösehdotus                           Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus

 

Sivistyslautakunta päättää, että

 

1.    vuoden 2019 kokoukset pidetään keskiviikkoisin 30.1., 13.2., 13.3., 10.4., 15.5., 12.6., 21.8., 25.9., 23.10., 13.11., 11.12. Tarvittaessa pidetään ylimääräisiä kokouksia. Kokoukset alkavat klo 18 pääsääntöisesti kaupunginhallituksen kokoushuoneessa tai puheenjohtajan päättämässä paikassa.

 

2.    kokousten pöytäkirjat tarkastaa kaksi kussakin kokouksessa valittua pöytäkirjantarkastajaa ensisijaisesti sähköisesti kokousta seuraavana maanantaina, ellei lautakunta jonkin asian osalta erikseen päätä pöytäkirjan tarkastamisesta kyseisen asian osalta heti,

 

3.    lautakunnan tarkastettu pöytäkirja asetetaan yleisesti nähtäville kaupungin verkkosivuille tarkastusta seuraavana tiistaina.

 

 

 

Päätös                                           

Tuija Hyytiä ehdotti Tarja Tiitta-Niemisen kannattamana, että asia palautetaan uuteen valmisteluun kokouspäivien osalta. Sivistyslautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa