Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 14.11.2018/Pykälä 134

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 1119/12.00.01/2018

§ 134

Lukuvuoden 2019-2020 työajat

 

 

 

                                                          Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus 7.11.2018:

 

Perusopetuslain 23 §:n mukaan lukuvuosi alkaa 1. päivänä elokuuta ja päättyy 31. päivä heinäkuuta. Lukuvuodessa on 190 työpäivää. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään kuitenkin muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä. Lukuvuonna 2019–2020 on 187 työpäivää.

 

Perusopetuslain 7 §:n mukaan lukuvuoden koulutyö päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä.

 

Lukiosäädöksissä ei ole mainintaa lukuvuoden työajasta.

 

Esitys peruskoulut ja lukio:

 

syyslukukausi pe 9.8. – la 21.12.2019

syysloma ma 14. – su 20.10.2019

kevätlukukausi ti 7.1. – la 30.5.2020

talviloma ma 17. – su 23.2.2020

 

Koulut voivat halutessaan käyttää yhden lauantaipäivän kodin ja koulun yhteistyöhön ja ottaa vastaavan päivän vapaaksi.

 

Esiopetuksen tuntimäärä on 700 tuntia vuodessa. Lukuvuoden 2019–2020 toiminta-ajoiksi esitetään (183 päivää = 732 tuntia vuodessa):

 

syyslukukausi ma 12.8. – pe 20.12.2019

syysloma ma 14. – su 20.10.2019

kevätlukukausi ti 7.1. – pe 29.5.2020

talviloma ma 17. – su 23.2.2020

vapaapäivä pe 22.5.2020

 

 

 

 

Päätösehdotus                           Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus

 

Sivistyslautakunta päättää

 

hyväksyä esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion lukuvuoden 2019–2020 työajat esityksen mukaisesti.

 

 

Päätös                                           

Sivistyslautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Pöytäkirjaan merkittiin, että Arja Iho saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 18.20.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Koulut

 

 

Kiinteistönhoitopalvelut

 

 

Ruokapalvelut

 

 

Siivoustyönjohto

 

 

Varhaiskasvatus

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa