Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveysvalvontajaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 23.10.2018/Pykälä 45

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 763/00.01.01/2017

§ 45

Toimivallan siirtäminen viranhaltijoille ympäristöterveydenhuollon tehtävissä

 

 

 

 

                                                          Terveystarkastaja Kirsi Puola 26.9.2018:

 

Raision kaupungin hallintosäännön mukaan terveysvalvontajaosto toimii kunnan elintarvike- ja tupakkalain tarkoittamana valvontaviranomaisena, lääkelain mukaisena nikotiinivalmisteiden myynnin lupa- ja valvontaviranomaisena ja terveydensuojelulain tarkoittamana terveydensuojeluviranomaisena sekä hoitaa eläinlääkintähuoltolaissa mainitut kunnalle kuuluvat tehtävät. Näiden tehtävien hoitamisessa jaosto voi siirtää toimivaltaansa edelleen alaiselleen viranhaltijalle. Toimivallan siirtämisen tarkoituksena on sujuvoittaa, nopeuttaa ja tehostaa asioiden käsittelyä. Toimivaltaa ei kuitenkaan voida siirtää viranhaltijalle asiassa, joka sisältää hallinnollisen pakon käyttämistä.

 

Terveysvalvontajaosto on kokouksessaan 22.8.2017 § 30 päättänyt siirtää toimivaltaa viranhaltijoille aikaisemman käytännön mukaisesti. Päätöstä toimivallan siirtämisestä on tullut tarpeen päivittää.

 

Terveydensuojelulaki 20 § ja 20 a §

Terveydensuojelulain 20 § on muutettu 11.11.2016/942. Terveydensuojelulain 20 §:n mukaan talousvettä toimittavan laitoksen omavalvonnan ja talousveden laadun valvonnan on perustuttava veden terveydelliseen laatuun vaikuttavien riskien arviointiin ja hallintaan. Riskinarviointi on tehtävä toiminnanharjoittajien ja viranomaisten välisenä yhteistyönä. Kunnan terveydensuojeluviranomaisen on hyväksyttävä riskinarviointi.

 

Lisäksi 20 §:ssä todetaan, että kunnan terveydensuojeluviranomainen voi tarvittaessa: 1) asettaa toiminnanharjoittajalle veden laatua koskevia tarkkailuvelvoitteita; 2) määrätä talousveden desinfioitavaksi tai muuten käsiteltäväksi, jos sitä on pidettävä veden laadun kannalta tarpeellisena; 3) antaa veden käyttöä koskevia määräyksiä terveyshaitan ehkäisemiseksi.

 

Terveydensuojelulain 20 a §:n mukaan saatuaan tiedon talousveden aiheuttamasta epidemiasta tai sen epäilystä kunnan terveydensuojeluviranomaisen on tehtävä viipymättä tapausta koskeva selvitys ja ryhdyttävä toimenpiteisiin taudin leviämisen ehkäisemiseksi sekä ilmoitettava siitä edelleen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle ja asianomaiselle aluehallintovirastolle.

 


 

 

Muut muutokset

Lisäksi delegointeihin on korjattu mm. tupakkalain mukaiset pykälät ja lisätty terveystarkastajille alusten saniteettitodistusten myöntäminen.

 

Korjaukset on esitetty päätösehdotuksessa kursiivilla.

 

 

 

Päätösehdotus                           Terveystarkastaja Kirsi Puola

 

Terveysvalvontajaosto siirtää toimivaltaansa alaisilleen viranhaltijoille (terveystarkastaja, kaupungineläinlääkäri ja ympäristöpäällikkö) seuraavasti:

 

Terveystarkastaja

 

1.    päättää terveydensuojelulain 13 §:n ja elintarvikelain 13 §:n mukaisten ilmoitusten käsittelystä sekä elintarvikelain 22 a §:n mukaisten itujen alkutuotantopaikkojen hyväksymisistä.

 

2.    on oikeutettu käyttämään elintarvikelain 55, 56, 57, 58 ja 59 §:issä tarkoittamia pakkokeinoja, jotka koskevat elintarvikkeiden määräysten vastaisuutta, kiellon antamista, elintarvikkeen markkinoilta poistamista, haltuunottoa sekä elintarvikkeen käyttöä ja hävittämistä koskevia päätöksiä.

 

3.    antaa terveydensuojelulain 29 §:n mukaiset uimavettä koskevat kiellot ja 27 ja 31 §:ien mukaiset terveyshaittaa aiheuttavien mikrobien ja vahinkoeläinten hävittämistä koskevat määräykset.

 

4.    antaa terveydensuojelulain 30 §:n mukaiset käymälää koskevat määräykset, kun on kysymyksessä väliaikainen rakennelma.

 

5.    on oikeutettu tarkastuksiin, tiedonsaantiin ja näytteenottoon elintarvike-, terveydensuojelu-, lääke- ja tupakkalain mukaisesti.

 

6.    on oikeutettu terveydensuojeluasetuksen 42 §:n mukaan antamaan haudatun ruumiin siirtämiseen tarvittavat kiellot tai määräykset terveyshaitan ehkäisemiseksi.

 

7.    päättää lääkelain 54 a - e §:ien mukaiset nikotiinivalmisteiden myynnin lupa- ja valvonta-asiat ja niistä perittävät maksut.

 

8.    päättää tupakkalain 10 b 44 §:n mukaisten myyntilupien myöntämisestä sekä 49 §:n ja 50 §:n mukaisen ilmoituksen käsittelystä sekä on oikeutettu antamaan tupakkalain 17 §:n 2 momentin 96 §:n mukaisia kieltoja.

 

9.    päättää terveydensuojelulain 18 §:n mukaisista talousvettä toimittavien laitosten hyväksymisistä (ei koske laitosta, joka toimittaa talousvettä ≥ 1000 m3 päivässä taikka 5000 käyttäjälle) ja 20 §:n mukaisista riskinarvioinnin hyväksymisistä sekä 20 §:n ja 20 a §:n mukaisista velvoitteista, määräyksistä ja toimenpiteistä.

 

10.  päättää maailman terveysjärjestön (WHO) kansainvälisen terveyssäännöstön 20 ja 39 artiklan mukaisten todistusten myöntämisestä alusten saniteettitoimenpiteistä ja saniteettitoimenpiteistä vapauttamisesta.

 

Kaupungineläinlääkäri

 

1.    päättää elintarvikelain 13 §:n mukaisista eläimistä peräisin olevien elintarvikkeiden tuotantolaitosten hyväksymisistä ja muiden elintarvikelain 13 §:n mukaisten elintarvikehuoneistojen ilmoitusten käsittelystä

 

2.    on oikeutettu tiedonsaantiin, tarkastukseen ja näytteenottoon elintarvike- ja terveydensuojelulain mukaisesti sekä elintarvikelain 43 §:n mukaiseen lihantarkastukseen ja siihen liittyvään valvontaan.

 

3.    on oikeutettu käyttämään elintarvikelain 55, 56, 57, 58 ja 59 §:issä tarkoittamia pakkokeinoja, jotka koskevat elintarvikkeiden määräysten vastaisuutta, kiellon antamista, elintarvikkeen markkinoilta poistamista, haltuunottoa sekä elintarvikkeen käyttöä ja hävittämistä koskevia päätöksiä.

 

4.    päättää terveydensuojelulain 20 §:n ja 20 a §:n mukaisista velvoitteista, määräyksistä ja toimenpiteistä

 

Ympäristöpäällikkö

 

antaa alaiselleen viranhaltijalle terveydensuojelulain 46 §:n mukaisen kirjallisen määräyksen tarkastuksen suorittamiseen, joka koskee asukkaan tahdon vastaisesti tehtävää asunnontarkastusta.

 

 

Päätös                                           

Terveysvalvontajaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Antti Korte, Tekninen keskus

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa