Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveysvalvontajaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 23.10.2018/Pykälä 46

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 995/00.01.01/2018

§ 46

Elintarvikkeiden tai veden välityksellä leviävien epidemioiden selvitystyöryhmän nimeäminen, päivitys

 

 

 

 

                                                          Terveystarkastaja Kirsi Puola 2.10.2018:

 

Elintarvikkeiden ja veden välityksellä leviävien epidemioiden selvittämisestä on säädetty valtioneuvoston asetuksella (VnA1365/2011).

 

Asetuksen 4 §:n mukaan kunnan elintarvikevalvontaviranomaisen ja terveydensuojeluviranomaisen tulee yhdessä nimetä epidemioiden selvittämistä varten selvitystyöryhmä. Työryhmään kuuluvat:

 

1) johtava terveyskeskuslääkäri tai terveyskeskuksen johtosäännössä määrätty tartuntataudeista vastaava lääkäri;

2) terveyskeskuksen tartuntatautiyhdyshenkilö;

3) elintarvikelaissa (23/2006) ja terveydensuojelulaissa (763/1994) tarkoitettua valvontaa johtava viranhaltija;

4) kunnan virkaeläinlääkäri;

5) kunnan elintarvikkeiden, talousveden ja uimaveden laatua valvova viranhaltija;

6) alueen vesihuollosta vastaavan tahon edustaja.

Työryhmää on tarvittaessa täydennettävä riittävän asiantuntemuksen varmistamiseksi.


Asetuksen 3 §:n mukaisesti työryhmän vastuulla on epidemian selvittäminen:

 

Kunnan elintarvikevalvontaviranomaisen ja terveydensuojeluviranomaisen on yhdessä tartuntatautien vastustamisesta kunnan alueella vastaavan viranomaisen kanssa ennalta varauduttava elintarvikkeiden ja veden välityksellä leviäviin epidemioihin ja sovittava niitä koskevan selvitystyön järjestämisestä. Epidemian selvittämiseksi on tehtävä sairastuneisiin kohdistuvia laboratoriotutkimuksia, epidemian aiheuttajiksi epäiltyjen elintarvikkeiden tai veden tutkimuksia sekä epidemiologisia tutkimuksia.

 

Työryhmän tehtävänä on:

 

1) huolehtia, että epidemian selvittämiseksi vaadittavat epidemiologiset ja laboratoriotutkimukset suoritetaan;

2) huolehtia epidemian hallintaan tähtäävien toimenpiteiden yhteensovittamisesta;

3) vastata tiedonkulusta tutkimuksia tekevien viranomaisten ja laboratorioiden välillä;

4) huolehtia tarvittaessa yhteydenpidosta sairaanhoitopiiriin, asiantuntijoihin ja viranomaisiin;

5) tiedottaa epidemiasta väestölle ja tiedotusvälineille;

6) tehdä tämän asetuksen mukaiset ilmoitukset muille viranomaisille;

7) tehdä muut tarvittavat selvitykset.

 

Terveysvalvontajaosto on kokouksessaan 13.4.2011 § 16 nimennyt selvitystyöryhmän. Selvitystyöryhmä on tuolloin nimetty toiminimikkeittäin ja henkilöittäin. Selvitystyöryhmän kokoonpanoa on tullut tarpeen päivittää.

 

Epidemian sattuessa ryhmästä kokoontuu vain se osa, jonka kunnan alueella epidemia tapahtuu. Selvitystyöryhmälle on laadittu elintarvike- ja vesivälitteisten epidemioiden varalta toimintaohje. Työtyhmä kokoontuu vähintään kerran vuodessa koko kokoonpanolla, vaikka epidemiatapauksia ei ilmenisikään.

 

 

 

Päätösehdotus                           Terveystarkastaja Kirsi Puola

 

Terveysvalvontajaosto nimeää elintarvikkeiden tai veden välityksellä leviävien epidemioiden selvitystyöryhmään seuraavat henkilöt:

 

Kaupungineläinlääkäri (työryhmän puheenjohtaja), ympäristöpäällikkö (terveysvalvonnan johtaja), terveystarkastajat.

 

Naantali: ylilääkäri/tartuntataudeista vastaava lääkäri, terveyskeskuksen tartuntatautiyhdyshenkilö (terveydenhoitaja), vesihuoltopäällikkö.

 

Raisio ja Rusko: ylilääkäri/tartuntataudeista vastaava lääkäri, terveyskeskuksen tartuntatautiyhdyshenkilö (terveydenhoitaja), Raision Vesi Oy yhdyskuntainsinööri (Raisio), vesihuoltoteknikko (Rusko).

 

Ryhmää täydentää lisäksi Raision kaupungin viestintäpäällikkö sekä Naantalin kaupungin ja Ruskon kunnan viestintävastaavat.

 

Varsinaisen jäsenen ollessa estynyt, jäsenenä toimii kyseisen henkilön sijainen.

 

 

Päätös                                           

Terveysvalvontajaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa