Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 27.08.2018/Pykälä 294

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 752/00.04.00/2018

§ 294

Lausunto ylioppilastutkintoa koskevan lainsäädännön uudistamiseen

 

 

Päätöshistoria

 

Sivistyslautakunta 22.8.2018 § 103

 

                                                          ”Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus 21.8.2018:

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää lausuntoa 21.6.2018 päivätystä luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi ylioppilastutkinnosta ja lukiolain muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki ylioppilastutkinnosta. Laki ja sen nojalla annettava valtioneuvoston asetus korvaisivat voimassa olevan ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetun lain ja ylioppilastutkinnosta annetun valtioneuvoston asetuksen (672/2005 ja 915/2005).

 

Esitys on osa pääministeri Juha Sipilän hallituksen toimintasuunnitelman mukaista lukiokoulutuksen uudistamista. Eduskunta hyväksyi uuden lukiolain 21.6.2018 (HE 41/2018 vp). Ehdotetulla lailla ylioppilastutkinnosta on tarkoitus tukea lukiouudistukselle ja uudelle lukiolaille asetettujen tavoitteiden toteutumista. Esityksen valmistelussa on huomioitu ylioppilastutkinnon keskeisiä kehittämistarpeita selvittäneen Gaudeamus igitur -työryhmän ehdotukset sekä englanninkielisen ylioppilastutkinnon järjestämisen toteuttamista koskevan selvityksen tulokset.

 

Lisäksi uudessa lukiolaissa ehdotetaan korjattavan viittaukset kumottavaksi ehdotettuun ylioppilastutkinnon järjestämisestä annettuun lakiin.

 

Ehdotetut lait tulisivat voimaan 1.8.2019.

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää toimittamaan lausunnot esitysluonnoksesta viimeistään 3.9.2018.

 

Linkki lausuntopyyntöön: https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Participation?proposalId=9e6e52a6-ea67-4cd7-882a-aa807214bbc1&respondentId=ef4142c3-6204-45c2-9c52-3eaed626e692

 

Raision lukion lausunto:

 

Esitetty säädöskokonaisuus lisää joustavuutta tutkinnon suorittamiseen ja pidämme tätä hyvänä kehityssuuntana. Esityksen mukainen muutos hylätyn ylioppilastutkinnon yhteydessä suoritettujen hyväksyttyjen kokeiden sisällyttämisestä aloitettavaan uuteen tutkintoon on loistava. Rajoittamaton ylioppilaskokeiden uusimismahdollisuus on kuitenkin ongelma tilojen mitoituksen ja kustannusten nousun näkökulmasta. Ehdotamme, että uusimiskertojen määrille asetetaan nykyistä korkeammat ylärajat.

 

 

Päätösehdotus                           Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus

 

Sivistyslautakunta päättää

 

lähettää Raision lukion lausunnon kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

 

Päätös                                            Sivistyslautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää todeta lausuntonaan, että se yhtyy Raision lukion lausuntoon asiassa.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

lausuntopalvelu.fi

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa