Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 13.08.2018/Pykälä 277

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Ilmoitus päätöksestä.pdf

 

Asianro 218/04.04.02/2018

§ 277

EU:n Yleissivistävän koulutuksen strategiset kumppanuushankkeet

 

 

                                                          Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus 8.8.2018:

 

Raision kaupungin sivistyskeskus on hakenut Opetushallitukselta rahoitusta oppimistulosten parantamiseksi ja lasten hyvinvoinnin edistämiseksi (sila 6.2.2018 § 16). Hanke kuuluu EU:n rahoittamaan Erasmus-hankkeiden ohjelmaan ja sitä on valmisteltu kevään 2018 aikana yhdessä Vaasan, Leicesterin (Englanti) sekä Rota:n (Espanja) kaupunkien kanssa.

 

Hankkeen nimi: Improving Children’s Learning Outcomes and Well-being.

 

Varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen toiminnassa on viimeisten vuosien aikana ollut nähtävissä lasten ja nuorten heikentynyt hyvinvointi. Aikaisemmin tehtyjen selvityksien pohjalta voidaan yleisesti todeta, että lasten ja nuorten kasvanut psyykkinen oireilu sekä sosiaalisen kommunikaation ja tunne-elämän haasteet vaikeuttavat oppilaiden koulunkäyntiä sekä työllistävät entistä enemmän koulujen sekä päiväkotien aikuisia.

 

Raision koordinoiman Erasmus-hankkeen tavoitteena on ennen kaikkea löytää uusia keinoja lasten ja nuorten yleisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Samalla pyritään lisäämään oppilaiden koulumotivaatiota ja tutkimaan entistä tarkemmin saavutettuja oppimistuloksia. Hankkeen yhtenä keskeisimpänä tavoitteena on myös kehittää oppilaitosten sekä koulutuksen järjestäjän johtamiskulttuuria.

 

Opetushallitus on myöntänyt hankkeelle rahoitusta yhteensä 123 065 euroa. Hanke aloitetaan syksyllä 2018 ja se on yhteensä kolmivuotinen. Raision kaupunki koordinoi hankkeen toimintaa sekä siihen saatua rahoitusta. Hankkeen yhteistyökumppanina toimii mm. Turun Yliopisto ja hanke toteutetaan Raisiossa yhteistyössä sivistyskeskuksen sekä sosiaali- ja terveyskeskuksen kanssa.

 

Hankesuunnitelman mukainen syksyn 2018 projektiviikko toteutetaan Rotan kaupungissa viikolla 48 (26.–30.11). Hankkeeseen osallistuvat kaupungit lähettävät tapaamiseen 6 osallistujaa.

 

 

Oheismateriaali

9

Ilmoitus päätöksestä.pdf

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää merkitä suunnitelman Erasmus-hankkeen toteuttamiseksi tiedokseen ja myöntää hallintosäännön mukaisen matkustusoikeuden kuudelle Raision kaupungin työntekijälle marraskuun projektiviikolle Rotaan. Keskusten johtajat tekevät alaisiaan koskevat erilliset päätökset matkalle lähtijöistä ja kaupunginjohtaja tekee päätökset keskusten johtajien osalta.

 

Päätös                                           

Esittelijä teki seuraavan muutetun päätösehdotuksen: Kaupunginhallitus päättää merkitä suunnitelman Erasmus-hankkeen toteuttamiseksi tiedokseen ja myöntää hallintosäännön mukaisen matkustusoikeuden kuudelle Raision kaupungin työntekijälle marraskuun projektiviikolle Rotaan.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi muutetun ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa