Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 11.06.2018/Pykälä 228

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 764/11.01.00.00/2016

§ 228

Kaupunginhallituksen vastine valituksiin, Neste Oyj, öljynjalostamon toiminnan muuttaminen ja ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen

 

 

                                                          Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila 6.6.2018:

 

Vaasan hallinto-oikeus on varannut kaupunginhallitukselle tilaisuuden antaa vastine valitusten johdosta. Asian diaarinumero hallinto-oikeudessa on 00317/18/5104.

 

Valitukset koskevat Etelä-Suomen aluehallintoviraston 26.2.2018 antamaa päätöstä öljynjalostamon ympäristöluvan lupamääräysten tarkistamisesta. Ympäristölautakunta on antanut hakemuksesta lausunnon 26.10.2016 § 69 ja terveysvalvontajaosto 25.10.2016 § 39.

 

Suomen luonnonsuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri vaatii, että vaihtoehtoisesti päätös kumotaan ja palautetaan valmisteluun tai päätökseen tehdään sellaiset muutokset, että sen sisältö vastaa lakien ja asetusten sekä EU-määräysten vaatimuksia. Päätöksessä on poikettu BAT-päätelmistä. Poikkeamishakemusta ei ole käsitelty siten, kuin hakemus tulisi käsitellä selvityksineen ja peruste-luineen. Päätöksen määräyksessä 5A on annettu polttoyksiköille päästörajat. Pitoisuusrajat poikkeavat olennaisesti BAT-päätelmien antamista raja-arvoista. Päätöstä poikkeamisesta ei ole tehty, eikä päätöstä ole perusteltu.

 

Neste Oyj on valituksessaan pyytänyt hallinto-oikeutta muuttamaan lupamääräyksiä 3A, 11, 11A, 47 ja 51 sekä liitettä 2.

 

Lupamääräystä 3A tulisi muuttaa siten, että jalostamon rikkidioksidipäästöille asetettu kuukausikeskiarvo nostetaan. Neste Oyj katsoo, että päätöksessä on laskettu rikkidioksidin päästökatto vääriä lähteitä käyttäen.

 

Lupamääräys 11 tulee muuttaa siten, että jätevesien tarkkailukohta siirretään nykyisin käytössä olevaan päästökohtaan 4. Lisäksi Neste Oyj hakee muutosta BOD7ATU:lle asetetun päästöraja-arvon osalta sen poistamiseksi tarpeettomana. Öljyn ja kaasun jalostamisen BAT-päätelmät eivät sisällä päästötasoa biologiselle hapenkulutukselle. Uuteen lupamääräykseen 11A on lisätty kemiallisen hapenkulutuksen (COD) päästöraja-arvo, joka soveltuu paremmin öljynjalostuksen jäteveden laadun tarkkailuun.

 

Lupamääräykseen 11A haetaan muutosta siten, että jätevesien näytteenotto-paikka siirretään purkukohtaan 4 (kuten määräys 11).

 

Lupamääräykseen 47 haetaan muutosta siten, että määräyksestä poistetaan kolme uunia, jotka eivät ole enää käytössä, kuten myös viittaukset päästökohtaan J6. Kyseinen päästökohta viittaa ainoastaan pysäytettyyn ja käytöstä poistettuun TCC-yksikköön. Toiseksi lupamääräyksen kolmannesta kappaleesta vaaditaan poistettavaksi kolme ensimmäistä virkettä, jotka ovat lupa-määräyksen kahden ensimmäisen kappaleen kanssa ristiriitaisia ja epäselviä.

 

Lupamääräykseen 51 jätevesien tarkkailusta haetaan muutosta siten, että vastaa nykyisin käytössä olevaa tarkkailumenetelmää, jonka ELY-keskus on hyväksynyt. Valituksen mukaan jatkuvatoiminen näytteenotin purkupaikalla 4 täyttää BAT-päätelmissä jätevesipäästöjen tarkkailutiheydelle asetetut vaatimukset. Lisäksi katsotaan, että API-altaan jälkeinen virtausmittaus on riittävä.

 

Neste Oyj:n valituksessa esitetään lisäyksiä lupapäätöksen liitteessä 2 kuvattuun jalostamon muuhun kuin normaalitoimintaa koskevaan soveltamisalaan.

 

Ympäristölupapäätös on luettavissa avi.fi/lupatietopalvelu. Valitukset ovat oheismateriaalina.

 

Vastineen antamiselle on saatu lisäaikaa 14.6.2018 saakka.

 

 

Oheismateriaali

28

Terveysvalvontajaoston lausunto hakemuksesta

 

29

Ympäristölautakunnan lausunto hakemuksesta

 

30

Valitus SLL Varsinais-Suomen piiri ry

 

31

Valitus Neste Oyj

 

32

Vastinepyyntö

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää antaa Vaasan hallinto-oikeudelle seuraavan vastineen:

 

Kaupunginhallitus viittaa ympäristölautakunnan ja terveysvalvontajaoston lausuntoihin hakemuksesta ja toteaa, että sillä ei ole lisättävää.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Vaasan hallinto-oikeus

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa