Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 11.06.2018/Pykälä 227

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Sivistyslautakunta

§ 44

18.4.2018

Kaupunginhallitus

§ 188

21.5.2018

 

 

Asianro 501/12.00.01/2018

§ 227

Perusopetuksen tuntikehyksen valmistelu lukuvuodelle 2018-2019

 

 

Päätöshistoria

 

Sivistyslautakunta 18.4.2018 44 §

 

                                                          ”Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus 11.4.2018:

 

Sivistyskeskus on kevään aikana valmistellut perusopetuksen koulujen opetuksen resursointia lukuvuodelle 2018–2019. Kouluille jaettava tuntikehys määrittelee koululla annettavan opetuksen määrän seuraavan lukuvuoden aikana. Raision perusopetuksen tuntikehys lukuvuodelle 2018–2019 on vuoden 2018 talousarvion mukaan noin 4215 vuosiviikkotuntia.

 

Tuntikehyksen tavoitteena on varmistaa oppilaiden mahdollisimman tasa-arvoinen kohtelu kaikissa Raision perusopetuksen kouluissa. Paikallisessa opetussuunnitelmassa määritellään kullakin vuosiluokalla annettavan opetuksen määrä ja tuntijaon avulla kouluille pyritään järjestämään mahdollisimman tasalaatuiset opetusresurssit opetussuunnitelman mukaisen opetuksen järjestämiseen.

 

Perusopetuksen tuntijakoa lukuvuodelle 2018–2019 on valmisteltu yhteistyössä perusopetuksen rehtoreiden kanssa ja se esitellään lautakunnalle kokouksen yhteydessä.

 

 

Päätösehdotus                           Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus

 

Sivistyslautakunta merkitsee lukuvuoden 2018-2019 tuntijakoa koskevan valmistelun tiedokseen.

 

Päätös                                            Sivistyslautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”

 

 

Kaupunginhallitus 21.5.2018 188 §

 

                                                          ”Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus 16.5.2018:

 

Perusopetuksen tuntijakoa lukuvuodelle 2018–2019 esitellään kaupunginhallitukselle kokouksessa.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus merkitsee lukuvuoden 2018–2019 tuntijakoa koskevan valmistelun tiedokseen.

 

 

Päätös                                            Esittelijä ehdotti, että asia jätetään pöydälle. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle.”

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus merkitsee lukuvuoden 2018–2019 tuntijakoa koskevan valmistelun tiedokseen.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Esityslistasta poiketen tämä asia käsiteltiin kokouksen toisena asiana.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa