Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 11.06.2018/Pykälä 218

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 688/00.04.02/2018

§ 218

Konserniohjeen mukainen ennakkonäkemys / Raision Vuokra-asunnot Oy

 

 

                                                          Kaupunginjohtaja Ari Korhonen:

 

Raision Vuokra-asunnot Oy pyytää konserniohjeen 12. kohdan mukaista ennakkokäsitystä toimitusjohtajavaihdokseen liittyen.

 

RaVu:n nykyinen toimitusjohtaja jää eläkkeelle 1.7.2018 lukien. RaVu:n palvelusopimus Realian kanssa on voimassa ainakin 2019 kesäkuun loppuun saakka ja toimitusjohtajapalvelu on osa em. palvelusopimusta. Realia esittää RaVu:lle toimitusjohtajaksi yksikönpäällikkö, isännöitsijä Annika Auraa. Raision Vuokra-asuntojen hallitus tekee asiassa päätöksen kesäkuussa kun kaupunginhallitus on antanut asiasta ennakkonäkemyksensä.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus toteaa ennakkonäkemyksenään, että se hyväksyy ehdotuksen mukaisesti yksikönpäällikkö Annika Auran Raision Vuokra-asunnot Oy:n toimitusjohtajaksi.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Hannele Lehto-Laurila ja Elisa Vuorinen poistuivat esteellisinä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Esteellisyyden peruste hallintolain 28 § 1 mom. 5 kohta (yhteisöjäävi). Hannele Lehto-Laurila on yhtiön toimitusjohtajan läheinen ja Elisa Vuorinen As Oy Kuulaharjat Oy:n hallituksen jäsen.

 

Kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja Juha Jormanainen toimi puheenjohtajana tämän pykälän ajan.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Raision Vuokra-asunnot Oy (RAVU), co/Realia Management

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa