Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 05.03.2018/Pykälä 81

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 337/01.02.02/2018

§ 81

Kaupunginhallituksen opintomatka kaupunkikehityskohteeseen

 

 

Kaupunginjohtaja Ari Korhonen:

 

Raision kaupungin keskustan uudistuminen, E-18 hanke ja joukkoliikenneratkaisu ovat Raisiolle suuria tulevaisuuden päätöksiä. Tämän vuoksi olisi perusteltua, että kaupunginhallitus tekisi opintomatkan kohteeseen, jossa kaupunkikeskustassa on tehty uudistavia ratkaisuja ja jossa joukkoliikenne on keskeisesti sidoksissa kaupunkikehitykseen.

 

Ruotsissa Malmön kaupungissa on käytössä superbussi. Toisaalta Malmö sijaitsee salmen toisella puolen lyhyen etäisyyden päässä Kööpenhaminasta, jota pidetään eräänlaisena kaupunkikehityksen kannalta hyvin kiinnostavana tutustumiskohteena. Kööpenhaminan kaupunkikehityksestä voi esimerkiksi lukea oheisen artikkelin Verkkolehti Kvartista. http://www.kvartti.fi/fi/artikkelit/koopenhamina-kaupunkisuunnittelun-pieni-mestariteos

 

Tutustuminen voidaan tehdä matkustamisen kannalta helposti lentämällä Turusta Kööpenhaminaan ja tekemällä sieltä päivämatkan Malmön kaupunkiin. Molempien kaupunkien osalta järjestyy esittely kehityskohteista ja superbussista.

 

Tarkoitus on, että matkan pituus olisi n. 4 päivää. Lennot ja hotellimajoitus maksavat alustavasti 500-700 euroa / henkilö. Pyrkimyksenä on, että matka tehdään toukokuussa, kuitenkin kevään aikana ennen joukkoliikennepäätöksiä.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää tehdä Kööpenhaminaan ja Malmön kaupunkiin suuntautuvan opintomatkan kuluvan kevään aikana. Lisäksi kaupunginhallitus päättää matkalle lähtijöistä.

 

Päätös                                           

Juha Jormanainen ehdotti Mika Koiviston kannattamana, että kaupunginhallitus päättää, että matkaa ei toteuteta. 

 

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän päätösehdotuksesta on tehty poikkeava kannatettu ehdotus ja asiasta on äänestettävä.

Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysehdotuksen: suoritetaan nimenhuutoäänestys, jossa esittelijän tekemää päätösehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Juha Jormanaisen tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät ei.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 9 jaa-ääntä (Ek, Lehto-Laurila, Mikola, Parantainen, Allén, Moislahti, Vuorinen, Toivonen ja Myllymäki) ja 2 ei-ääntä (Jormanainen ja Koivisto). Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus oli hyväksynyt esittelijän päätösehdotuksen. 

 

Hannele Lehto-Laurila ehdotti Veijo Mikolan kannattamana, että matkalle lähtevän ryhmän koko on 12 henkilöä. Keskustelun kuluessa Lehto-Laurila veti ehdotuksensa pois.

 

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että matkalle lähtevät luottamushenkilöedustajat Veijo Mikola, Hannele Lehto-Laurila, Vesa Parantainen, Elisa Vuorinen, Eero Vainio, Jonni Moislahti, Saila Rintee (varalla Niko Toivonen), Jouni Mäki ja Emma Lindqvist.

 

Lisäksi viranhaltijoista mukaan lähtevät kaupunginjohtaja, viestintäpäällikkö, tekninen johtaja, maankäyttöpäällikkö ja kaupunginarkkitehti. Viranhaltijoiden osalta matkapäätökset tehdään hallintosäännön ja matkustusohjesäännön edellyttämällä tavalla.

 

Puheenjohtaja keskeytti kokouksen neuvottelutauon ajaksi klo 19.32–19.40.

 

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Nimetyt

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa