Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 05.03.2018/Pykälä 80

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 54/00.00.01/2018

§ 80

Raision Vesi Oy:n yhtiökokousedustajan valinta

 

 

Kaupunginsihteeri Sari Vahtera:

 

Kaupunginhallitus on valinnut Raision Vesi Oy:n yhtiökokousedustajiksi kaupunginhallituksen puheenjohtajat 26.6.2017 § 246. Esim. Kuntayhtiö (Ruohonen, Vahtera, Penttilä, 2017) -teoksen mukaan ei suositella, että yhtiökokousedustajia valitaan useita. Omistajalla voi olla yhtiökokouksessa vain yksi kanta. Omistajan tulee määrittää kantansa ennen yhtiökokousta ja tarvittaessa ratkaista erimieliset näkemykset äänestämällä asiasta konserniohjeistusta antavassa toimielimessä.

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää valita Raision Vesi Oy:lle yhden yhtiökokousedustajan.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti valita Raision Vesi Oy:n yhtiökokousedustajaksi Pipsa Allénin.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

valittu

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa