Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 06.03.2018/Pykälä 42

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 312/01.02.01/2018

§ 42

Teknisen keskuksen palkkojen tarkistukset

 

 

 

                                                          Tekninen johtaja Antti Korte 27.2.2018:

 

Palkkauksen tarkistuksen yleinen linjaus

 

Hallintosäännön 4 luvun 38 §:n 2 mom. mukaan kaupungin palveluksessa olevan henkilöstön palkkauksen tarkistuksista päättää kaupunginhallituksen konsernijaosto konsernihallinnon osalta ja ao. lautakunta muun henkilöstön osalta.

 

Hallintosäännön 4 luvun 38 §:n 3 mom. mukaan päätösten tulee perustua kaupunginhallituksen konsernijaoston linjaukseen palkkojen tarkistuksista.

 

Kaupunginhallituksen konsernijaosto on linjannut palkkojen tarkistamista eräissä tilanteissa päätöksessään 12.2.2018 29 §. Päätöksen mukaisesti kilpailutilanteet työmarkkinoilla tuovat ajoittain äkillisiä tarpeita harkita tarkistuksia palkkoihin. Henkilöstön eläköityessä sekä eräissä rekrytointitilanteissa on käynyt ilmeiseksi, että organisaation kannalta avaintehtävissä työnantajan on syytä tehdä tarkistuksia henkilökohtaisiin lisiin tai muutoin arvioitava palkkatasoa kokonaisuutena suhteessa alan yleiseen palkkakehitykseen.

 

Palvelualuejohtajien palkkauksen tarkistus

 

Teknisen keskuksen palvelualuejohtajia ovat maankäyttöpäällikkö, hallintopäällikkö, kiinteistöpäällikkö, kaupungininsinööri, tietohallintopäällikkö ja ympäristöpäällikkö. Heistä kiinteistöpäällikkö, kaupungininsinööri, maankäyttöpäällikkö ja ympäristöpäällikkö kuuluvat teknisten sopimuksen piiriin ja hallintopäällikkö ja tietohallintopäällikkö kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen piiriin.

 

Kaikki palvelualuejohtajat kuuluvat teknisen keskuksen johtoryhmään. Teknisen lautakunnan esittelijän varahenkilöiksi on nimetty maankäyttöpäällikkö ja hallintopäällikkö. Ympäristöpäällikkö on ympäristölautakunnan esittelijä. Tekninen lautakunta on nimennyt palvelualuejohtajat teknisen johtajan sijaisiksi seuraavassa sijaisuus järjestyksessä: maankäyttöpäällikkö, hallintopäällikkö kaupungininsinööri, kiinteistöpäällikkö ja tietohallintopäällikkö.

 

Palvelualuepäälliköt vastaavat palvelualueensa palvelujen tuottamisesta ja sen toiminnan kehittämisestä. Heidän tehtäviinsä kuuluu palvelualueen esimiestehtävät sekä itsenäiset asiantuntijatehtäviä. Lisäksi he vastaavat tulosalueensa talousarvion suunnittelusta ja sen toteuttamisesta. Valtuusto on määritellyt heidät Kuntalain mukaisiksi tilivelvollisiksi.  

 

Maankäyttöpäällikön viran edellyttämä koulutustaso on ylemmän korkeakoulututkinnon tasoinen ja muiden palvelupäälliköiden korkeakoulu/-opistotasoinen.  

 

Henkilöstön palkkauksessa tulee ottaa huomioon tasa-arvolaki siten, että työntekijä tai työntekijät eivät joudu sukupuolensa perusteella epäedullisempaan asemaan kuin muu työnantajan palveluksessa oleva työntekijä, joka tekee samaa tai samanarvoista työtä. Palvelualuejohtajista kolme on naisia (hallintopäällikkö, maankäyttöpäällikkö ja ympäristöpäällikkö) ja kolme miehiä (kaupungininsinööri, kiinteistöpäällikkö ja tietohallintopäällikkö).

 

Teknisen keskuksen palvelualuejohtajista on vajaan vuoden sisällä vaihtunut puolet joko eläköitymisen tai toiseen organisaatioon siirtymisen vuoksi. Kuluneen vuoden aikana on rekrytoitu tietohallintopäällikkö, kaupungininsinööri ja kiinteistöpäällikkö. Rekrytointitilanteissa on todettu työmarkkinoilla vallitseva kilpailutilanne kokeneesta ja osaavasta työvoimasta. Kilpailutilanteeseen on voitava vastata myös palkkauksella.

 

Konsernijaoston linjauksessa 12.2.2018 § 29 palkkojen tarkistamiseksi todetaan, että palkkaratkaisun tulee noudattaa kaupungin palkkahierarkiaa vastaavanlaisten tehtävien osalta. Teknisen keskuksen palvelualuejohtajien palkkauksessa tulee noudattaa yhtenäistä linjaa siten, että siinä otetaan huomioon työntekijöiden tasa-arvoinen kohtelu, tehtävän vaativuus, vastuullisuus ja asema sekä työnantajan houkuttelevuus kilpailtaessa kokeneesta ja ammattitaitoisesta työvoimasta.

 

Teknisen keskuksen palvelualuejohtajien palkkauksen yhtenäistämiseksi esitetään, että maankäyttöpäällikön tehtäväkohtaista palkkaa (3.996,95 euroa) korotetaan 400 euroa ja hallintopäällikön tehtäväkohtaista palkkaa (3.779,38 euroa) korotetaan 400 euroa 1.3.2018 alkaen.

 

Järjestelmäasiantuntijoiden palkkauksen tarkistus

 

Tietohallintopalveluissa työskentelee neljä järjestelmäasiantuntijaa. Järjestelmäasiantuntijoilla on keskeinen rooli kaupungin toimintojen päivittäisessä toimivuudessa ja palvelujen tuottamisessa kuntalaisille. Kaupungin henkilöstön työntekemisedellytykset ovat suuresti riippuvaisia tietohallinnon ammattitaitoisesta ja osaavasta järjestelmätukihenkilöstöstä.

 

Järjestelmäasiantuntijoiden palkkataso on kunta-alan vastaavissa tehtävissä toimivia alhaisempi, joten esitetään, että järjestelmäasiantuntijoiden tehtäväkohtaista palkkaa (2.112,57 euroa) tarkistetaan 300 eurolla 1.3.2018 alkaen.

 

Vahtimestarien palkkauksen tarkistus

Raision kaupungilla työskentelee kaksi vahtimestaria, joiden tehtäviin kuuluu asiakaspalvelu kaupungintalon aulassa, postitus ja postinjakelu kaupungin eri yksiköihin, tavaroiden kuljetus, tilavarausten tekeminen sekä kokous- ja aulatilojen tilajärjestelyt sekä muut erikseen määrätyt tehtävät.

 

Esitetään, että vahtimestarien tehtäväkohtaista palkkaa (1.852,67 euroa) tarkistetaan 130 eurolla 1.3.2018 alkaen.

 

Keittiöpäälliköiden palkkauksen tarkistus

 

Raision kaupungilla työskentelee viisi keittiöpäällikköä. Keittiöpäälliköt muodostavat työnjohdollisen tiimin, joilla on valmius toimia esimiehenä tarvittaessa kaikissa keittiöissä. Kaksi keittiöpäälliköistä toimii suunnittelutehtävissä ja he hoitavat mm. tuotannonohjauksen, laskutuksen sekä työvuoro- ja lomasuunnittelun kaikkien keittiöiden osalta. Kolme keittiöpäällikköä toimii työnjohtajina vastuualueinaan kaikki valmistus- ja palvelukeittiöt ja niihin liittyvät kaikki tuotanto- ja palveluprosessit.

 

Keittiöpäälliköiden toimet ovat muodostuneet ruokapalveluissa suoritetun organisaation kehittämisen yhteydessä ja toimenkuvat ovat nyt huomattavasti vastuullisempia kuin aiemmin ja palkkaus ei ole nyt ajan tasalla.

 

Esitetään, että keittiöpäälliköiden tehtäväkohtaista palkkaa (neljällä heistä 2.122,67 ja yhdellä 2.232,96 euroa) tarkistetaan 280, tai 169,71 eurolla 1.3.2018 alkaen, siten että kaikkien tehtäväkohtainen palkka on 2.401,67 euroa.

 

 

Päätösehdotus                           Tekninen johtaja Antti Korte

 

Esitetään, että teknisen keskuksen henkilöstön tehtäväkohtaisia kuukausipalkkoja tarkistetaan 1.3.2018 alkaen seuraavasti:

maankäyttöpäällikkö (1)         400 euroa

hallintopäällikkö (1)                   400 euroa

järjestelmäasiantuntijat (4) 300 euroa

vahtimestarit  (2)                       130 euroa

keittiöpäällikkö (1)                     169,71 euroa

keittiöpäälliköt (4)                     280 euroa

 

Päätös                                            Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Pöytäkirjaan merkittiin, että Outi Pekkala ja Anne Rantala poistuivat kokouksesta esteellisinä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Tekninen johtaja toimi pöytäkirjanpitäjänä tämän asian kohdalla.

 

Asian käsittelyn kuluessa tekninen lautakunta piti neuvottelutauon.

 

 

Tiedoksi

 

Palkkasihteerit

 

 

Asianosaiset

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa