Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveysvalvontajaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 27.02.2018/Pykälä 5

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  EHO arviointiraportti 2017.pdf

 

Asianro 287/11.00/2018

§ 5

Eläinlääkintähuollon valvontasuunnitelman toteutuminen vuonna 2017

 

 

 

                                                          Terveystarkastaja Kirsi Puola 19.2.2018:

 

Eläinlääkintähuoltolain mukainen valvontasuunnitelma vuosille 2015 - 2019 on laadittu Eviran julkaiseman valtakunnallisen ohjelman eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonnasta sekä kuntien järjestämistä eläinlääkäripalveluista (EHO) pohjalta. Ohjelman tarkoitus on lisätä valvonnan suunnitelmallisuutta, tehokkuutta ja laatua ohjaamalla valvontaviranomaisia suunnitelman laatimisessa. Samalla sillä pyritään varmistamaan, että vastuutahot varaavat riittävät henkilö- ym. resurssit valvontatehtäviin ja eläinlääkäripalveluihin.

 

Kunnan tulee arvioida suunnitelmansa toteutuminen aina toimintavuoden päätyttyä ja laatia siitä arviointiraportti. Arviointiraportti laaditaan Eviran ohjeen mukaan. Terveysvalvontajaoston hyväksymä arviointiraportti toimitetaan aluehallintovirastolle sähköisesti VYHA-järjestelmän kautta. Eläinsuojelutarkastuskertomukset ja - päätökset sekä terveysvalvontaohjelmien liittymisasiakirjat ja käynneistä syntyneet asiakirjat toimitetaan aluehallintovirastoon heti tarkastusten jälkeen.

 

Raision yhteistyöalueella (Raisio, Naantali, Rusko) on kaksi virkaeläinlääkäriä sekä pieneläinhoitaja. Turun kanssa on yhteinen valvontaeläinlääkäri ja Uudenkaupungin ympäristöterveydenhuollon kanssa on sopimus hyötyeläinlääkäripäivystyksen ja sijaisuuksien järjestämisestä. Pieneläinpäivystys on järjestetty yhteistyössä lähikuntien kanssa ja sitä hoitaa yksityinen yritys Omaeläinsairaala Turku.

 

Eläinlääkintähuollon valvontasuunnitelman toteutumisen arviointiraportti on liitteenä.

 

 

Liitteet

1

EHO arviointiraportti 2017.pdf

 

 

Päätösehdotus                           Terveystarkastaja Kirsi Puola

 

Terveysvalvontajaosto päättää hyväksyä omalta osaltaan eläinlääkintähuollon valvontasuunnitelman arviointiraportin vuodelta 2017.

 

 

Päätös                                            Terveysvalvontajaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa