Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 12.02.2018/Pykälä 58

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 977/00.01.00/2017

§ 58

Nuorisovaltuuston asettaminen

 

 

                                                          Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus 6.2.2018:

 

Kuntalain 26 §:n mukaan nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä (nuorisovaltuusto) ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä.

 

Nuorisovaltuustolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä kunnan asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen, opiskeluun, elinympäristöön, asumiseen tai liikkumiseen sekä muissakin asioissa, joiden nuorisovaltuusto arvioi olevan lasten ja nuorten kannalta merkittäviä. Nuorisovaltuusto tulee ottaa mukaan lasten ja nuorten osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen kunnassa.

 

Nuorisolain 24 §:n mukaan nuorten mahdollisuudesta osallistua ja vaikuttaa nuorisovaltuustossa tai vastaavassa nuorten vaikuttajaryhmässä säädetään kuntalain (410/2015) 26 §:ssä. Sen lisäksi, mitä tässä laissa tai muualla laissa säädetään, kunnan ja valtion viranomaisen tulee tarjota ja järjestää nuorille mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa paikallista, alueellista ja valtakunnallista nuorisotyötä ja -politiikkaa koskevien asioiden käsittelyyn tai heitä tulee muutoin kuulla mainituissa asioissa. Lisäksi nuoria on kuultava heitä koskevissa asioissa.

 

Raision kaupungin hallintosäännön 1 luvun 4 §:n mukaan kaupungissa on nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto ja vammaisneuvosto, joiden kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kaupunginhallitus.

 

Nuorisovaltuuston jäsenille maksetaan kokouspalkkio ja heille varataan talousarviossa määrärahaa. Nuorisovaltuuston toimintaa on lupautunut ohjaamaan Vaisaaren yläkoulun yhteisöpedagogi Paula Mäkelä.

 

Nuorisovaltuuston jäsenille ei ole esitetty läsnäolo- ja puheoikeutta kunnallisiin toimielimiin. Toimielinten puheenjohtajia, esittelijöitä ja muita jäseniä edellytetään kuitenkin vierailemaan nuorisovaltuuston kokouksissa informoimassa nuorisovaltuustoa sellaisista valmisteilla olevista asioista, joilla on erityistä merkitystä nuorten kannalta.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi 30.10.2017 § 358 nuorisovaltuuston toimintasäännön ja muutti Raision kaupungin lasten ja nuorten parlamentin alakouluikäisten vaikuttamiskanavaksi, jonka nimi on Raision kaupungin lasten parlamentti. Lasten parlamentin toiminnan ohjauksesta vastaa jatkossa nuorisopalvelut.

 

Nuorisovaltuuston toimintasäännön mukaan nuorisovaltuuston koko on 15 jäsentä ja se valitaan seuraavasti:

-       Vaisaaren yläkoulusta valtuustoon valitaan 8 jäsentä (vähintään kaksi kultakin luokka-asteelta) ja näille varajäsenet

-       Raision lukiosta valitaan 3 jäsentä ja näille varajäsenet

-       Koulutuskuntayhtymä Rasekon Raision yksiköistä valitaan 3 jäsentä ja näille varajäsenet

-       oppilaitosten ulkopuolella olevista raisiolaisista 13–18 vuotiaista nuorista yksi jäsen

 

Nimeämisissä noudatetaan mahdollisuuksien mukaan sukupuolten tasa-arvoa.

 

Nuorisovaltuuston toimintasäännön 3.4. kohdan mukaan kaupunginhallitus tai sen määräämä toimielin nimeää nuorisovaltuuston toimintaa ohjaavan kaupungin viranhaltijan tai työntekijän. Nuorisovaltuuston toimikausi on yksi kalenterivuosi.

 

Vaisaaren koulun nuorisovaltuuston varsinaiset jäsenet valittiin oppilaskunnan hallituksesta, joka valittiin koulun oppilaskunnan vaalien perusteella. Vaalit pidettiin tammikuussa. Varajäsenet valittiin varsinaisten jäsenten kanssa neuvotellen Vaisaaren oppilaskunnasta eli kaikista koululaisista.

 

Lukiossa opiskelijakunnan hallitus pyysi halukkaita ilmoittautumaan ehdolle, näitä oli juuri sen verran kun paikkojakin, joten vaalia ei tarvittu. Opiskelijakunnan hallitus nimesi jäsenet ja varajäsenet.

 

Rasekon jäsenet valittiin ylimääräisessä opiskelijayhdistyksen kokouksessa paikalla olleista keskustelun kautta.

 

Koulujen ulkopuolinen jäsen kutsuttiin nuorisovaltuustoon.

 

Toimintasäännön mukaisesti Raision kaupungin nuorisovaltuuston jäseniksi ja varajäseniksi esitetään seuraavia henkilöitä:

 

Rasekon jäsenet:

Jami Reivonen (varalla Niilo Suominen)

Wenla Rainetsalo (varalla Asla Kallio)

Mikael Kuronen (varalla Inka Wihervuori)

 

lukion jäsenet:

Sowdo Haji (varalla Eero Grönlund)

Ella Lahtinen (varalla Verneri Kankaristo)

Ville Virtanen (varalla Iida Löfgren)

 

Vaisaaren yläkoulun jäsenet:

Aleksi Suro lk 9 (varalla Anniina Kallio lk 9)

Kia Koskinen lk 9 (varalla Oona Katunpää lk 9)

Sofia Källström lk 9 (varalla Ilona Suominen lk 9)

Cindy Zhang lk 8 (varalla Helmi Heltimoinen lk 8)

Jonne Laurila lk 8 (varalla Tiitus Teinilä lk 8)

Sofia Rusanen lk 8 (varalla Rebekka Luoto lk 8)

Emilia Sundén lk 7 (varalla Riikka Niskala lk 7)

Leonardo Cabrera Gatell lk 7 (varalla Iiris Nurmi lk 7)

 

Koulujen ulkopuolinen jäsen:

Katariina Räikkönen

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää

 

1)    asettaa nuorisovaltuuston jäseniksi ja varajäseniksi seuraavat henkilöt:

 

Rasekon jäsenet:

Jami Reivonen (varalla Niilo Suominen)

Wenla Rainetsalo (varalla Asla Kallio)

Mikael Kuronen (varalla Inka Wihervuori)

 

lukion jäsenet:

Sowdo Haji (varalla Eero Grönlund)

Ella Lahtinen (varalla Verneri Kankaristo)

Ville Virtanen (varalla Iida Löfgren)

 

Vaisaaren yläkoulun jäsenet:

Aleksi Suro lk 9 (varalla Anniina Kallio lk 9)

Kia Koskinen lk 9 (varalla Oona Katunpää lk 9)

Sofia Källström lk 9 (varalla Ilona Suominen lk 9)

Cindy Zhang lk 8 (varalla Helmi Heltimoinen lk 8)

Jonne Laurila lk 8 (varalla Tiitus Teinilä lk 8)

Sofia Rusanen lk 8 (varalla Rebekka Luoto lk 8)

Emilia Sundén lk 7 (varalla Riikka Niskala lk 7)

Leonardo Cabrera Gatell lk 7 (varalla Iiris Nurmi lk 7)

 

Koulujen ulkopuolinen jäsen:

Katariina Räikkönen

 

2)    nimetä nuorisovaltuuston toimintaa ohjaavaksi työntekijäksi Vaisaaren yläkoulun yhteisöpedagogi Paula Mäkelän.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

Tiedoksi

 

Nuorisovaltuuston jäsenet ja varajäsenet

 

 

Koulut ja oppilaitokset

 

 

Nuorisopalvelut

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa